Galama kääntyi. Muuan sotamies, joka nähtävästi kuului äskeiseen joukkoon, tuli juosten soihtu kädessä, ja vähän matkaa hänen jälessään tuli kaksi muuta, joilla oli toinen tulisoihtu. Hän pysähtyi parin askelen päähän Galamasta ja näytti epäilevän mitä oli tehtävä. Friisiläisen käytös ja muoto olivat ristiriidassa hänen pukunsa kanssa; sitäpaitsi ei hänellä ollut tulen-kantajaa eikä palvelijaa. Tämä herätti sotamiehessä epäluuloa. Hän läheni Yonkeria huutaen tovereitaan kiireesti tulemaan avuksi. Tappeluun ei Karel koskaan tarvinnut pitkiä valmistuksia. Vaikka hän oli nuori, oli hän jo monet vaarat kestänyt ja harvoin hän joutui neuvottomaksi. Levollisena vartoi hän sotilasta. Yhtäkkiä, kun tämä oli tarpeeksi lähellä, sieppasi hän häneltä tulisoihdun. Tämän palavalla päällä survaisi hän poikaa vasten silmiä, kääntyi, kun näki vastustajansa vaipuvan raskaan ja arvaamattoman iskun alle, ja pakeni molempia toisia — ja kaikki tuo oli silmänräpäyksessä tehty. Nämä riensivät heti ajamaan häntä takaa, mutta hän oli viekkaampi kuin he luulivatkaan. Vähän matkaa juostuaan ja laskettuaan vihollisensa jotenkin lähelle itseään, kääntyi Galama äkkiä heihin päin, pujahti heidän välistään ja pakeni niin nopeasti kuin jaloista lähti vastaiseen suuntaan Cudenbergin porttia kohden.
Hän tiesi kyllä olevansa suuressa vaarassa, mutta ei menettänyt hetkeksikään malttiaan. Hän tiesi, ettei hänen sopinut mennä kuin yhtä tietä ja tämä vei oikealle sen kapean kadun kautta, joka ulottui Nassaun linnan ohi, ja johti sieltä kaikenlaisten pikkukatujen, kujien ja solien eksyttävään sokkeloon. Jos hän pysyi pääkadulla, tiesi hän että hän päätyisi portille, jossa sotamiehet helposti saisivat hänet kiinni. Jos hän kääntyisi vasemmalle, tulisi hän kuninkaallisen linnan tienoille, jossa häntä uhkasi vielä suurempi vaara, koska sotamiehiä alati hyöri sen ympärillä. Niinpä hän luottaen onneensa kääntyi siis oikealle ja pakeni eteenpäin vainoojat läähättäen ja kiroillen perässä. Mutta suuressa kiireessä hän ei ollut kyllin varovainen. Hän ei ollut juossut pitkältä, kun hän astui harhaan, kompastui ja lankesi. Kohoten toiselle polvelleen veti hän miekkansa ja valmistautui tekemään vastarintaa sotamiehille, jotka useamman askeleen päässä toisistaan lähenivät häntä. Hänen ensi iskunsa tavoitti tulisoihtua, jota etumainen mies piti vasemmassa kädessään samalla kun hän oikealla veti miekkaansa tupesta. Kun paljastettu miekka välkkyi soihdun valossa, iski Galama soihdun maahan ja heti sen jälkeen kuului miekan kalsketta. Näin epätasainen taistelu ei kuitenkaan olisi voinut kauan kestää, ellei Karel aivan arvaamatta olisi saanut apua. Samassa silmänräpäyksessä, näet, kun toinen sotilas saapui paikalle ja ryhtyi auttamaan toveriaan, hyökkäsi musta haamu, joka, kuten näytti, oli seurannut heitä, niinkuin tiikeri hänen niskaansa. Miesparka äännähti kerran ja kaatui hengettömänä toverinsa jalkoihin. Kohta sen jälkeen sai toinen sääriinsä sellaisen iskun, että hän lyyhistyi kokoon ja kellistyi kummastuneen Galaman eteen.
Musta haamu juoksi hänen luokseen ja tarttui hänen käsivarteensa.
"Tulkaa pois, Yonker, rientäkäämme Rookery'yn, sillä tämä leikki käy vaaralliseksi", kuiskasi ääni, jonka Galama tunsi matkatoverinsa Gerard Block'in omaksi.
"Ei ennen kuin olen kiittänyt henkeni pelastajaa", sanoi Galama, puristaen toisen kättä. "Palkitkoon Jumala teitä tästä hyvästä työstä, jonka te, jalo Gerard, olette tehnyt minulle ja meidän koko asiallemme; vaan mihinkä nyt?"
"Tulkaa! Olen hankkinut itselleni tunnussanan, kuten lupasin. Mitä pikemmin pääsemme ulos, sitä parempi; siitä syntyy kelpo meteli, jos joku noista pojista virkoaa henkiin. Minulle on käynyt paremmin kuin uskalsin toivoa, ja minä olen saanut muutamia tietoja, jotka ovat meille erittäin tärkeitä. Mutta rientäkäämme ulos, sillä täällä seinätkin kuulevat."
Puhellessaan tai oikeammin kuiskatessaan, oli hän tarttunut Karel'in käsivarteen ja muutaman minuutin päästä näkivät he portin edessään.
Kun he saapuivat tämän raskaan ja korkeatekoisen rautaportin luo, huomasivat he sen lukituksi, ja sen edessä asteli sotamies kivääri olalla, toisten heittäessä noppaa läheisessä vahtihuoneessa. Vahtimies katseli karsaasti molempia ystäviämme, kun he astuivat hänen luokseen, ja huusi alaupseeria, joka oli sisällä. Mutta heti kun he näkivät espanjalaisen upseerin sotapuvun, osoittivat he suurempaa kunnioitusta, ja kun Gerard Block lausui tunnussanan, avattiin portti ja molemmat Geusit seisoivat ulkopuolella kaupunkia. Galama veti syvään henkeään, kun pahin vaara oli ohitse, mutta hän oli sentään selvästi tietoinen siitä, että heidän tilansa oli vielä kyllin arveluttava. Tuokion seisoi hän itsekseen miettien, mitä olisi tehtävä, kun sotamiehiä pantaisiin epäilemättä heitä takaa ajamaan. Vesisade oli alkanut ja kävi yhä rankemmaksi.
"Meidän on aikamme sangen vähissä", sanoi Block Galamalle, kun tämä oli pysähtynyt kiven heiton päähän portista, "paetkaamme ensin ravintolaan ja sitten Rookery'yn."
"Se olisi huono tuuma", vastasi Galama. "Meitä ajetaan takaa ja ensimäiset paikat, josta he meitä etsivät, on metsä ja ravintola — ja sinne meidän siis ei ole menemistä. Tulkaa perässäni!"