Viimeiset sanat lausuttiin matalalla, värisevällä äänellä ja ne tekivät syvän vaikutuksen. Uhkaava onnettomuus painoi raskaasti jokaisen mieltä. Treslong huomasi surullisen mielialan, rypisti otsaansa ja päätti, jos mahdollista, ohjata ajatukset toisaalle. Hän otti pikaisesti puheenvuoron ja saneli hilpeästi:
"Meidän ei suinkaan tarvitse vaipua epätoivoon, vaikka vihollinen tähän aikaan on meitä väkevämpi, ja vaikkemme voi asettaa mitään armeijaa häntä vastaan. Tiedämme, että eräs meidän joukostamme on hiljattain saanut voiton heidän joukostaan Frislannissa, vaikka meikäläisiä oli puolta vähemmän kuin heitä, ja kuka tietää, vaikka meidän vielä onnistuisi kukistaa heidät vähemmilläkin voimilla? Meidän sopii ainakin yrittää, ja minä puolestani olen valmis siihen, vaikka menisinkin surmilleni. Kun Yonker Galama tuli, olin näkevinäni että hänen kasvoillaan ilmeni jonkun verran toivoa. Me emme ole vielä kuulleet, mitä hänellä on sanottavaa. Kenties eivät porvarit sentään ole niin alakuloisia ja kenties he, jos he saavat tietää, että me olemme lähimailla, uskaltavat käydä yritykseen käsiksi. Mitä tietoja teillä on, Yonker?"
Kun Galama jo oli Treslongille kertonut, mitä hyötyä hänellä oli ollut Brüsselin matkasta, oli tämän sanoilla toivottu vaikutus. Läsnäolijat odottivat hartaasti, mitä Galamalla olisi sanottavaa.
"Te olette kumpikin oikeassa", sanoi Yonker, "sekä te, herra, että te, mestari Block. Luulen todellakin, että Brüsselin porvarit ovat kärsineet niin paljon, etteivät he uskalla taistella espanjalaista vastaan. Mutta vielä on heidän joukossaan miehiä, jotka eivät tiedä, mitä pelko on. Eilen illalla kävin Broodhuyssä, siellä, jossa kreivejä talletetaan, ja silloin aloin hiukan toivoa, että joku meistä voisi saada kreivi Egmontin pelastetuksi; mutta kreivi Hornin hyväksi pelkään minä, emme voi mitään. Yritys on kuitenkin perin vaarallinen ja on sen lisäksi tehtävä niin taitavasti, ettemme sekoita vaaraan ketään muuta kuin itsemme. Yhden meistä täytyy, dominikaanimunkiksi puettuna, mennä Broodhuysiin, jossa hänet vartijajonon välitse viedään ullakolle. Sieltä täytyy hänen avaran kamiinin kautta kiivetä alas kreivi Egmontin huoneeseen ja hiljaisella tavalla panna vahtimies siihen tilaan, ettei hänestä ole mitään haittaa. Sitten kreivi vaihtaa vaatteita vapauttajansa kanssa ja jättää valepuvussa vankihuoneen, sillä välin kun toinen jotenkin koettaa päästä ullakolta viereiseen kalamyymälään. Samaan aikaan yksi meistä kiipeää kaupungin vallille, käy äkkiä vartian kimppuun, ja toiset tulevat samaa tietä. Näiden on määrä silloin kun kreivi lähestyy, hyökätä vahtien päälle ja avata portti, joka ei ole vaikea työ. Niitten, joilla on hevoset, tulee seurata kreiviä hänen pakomatkallaan Ranskaan, toiset pelastakoot itsensä miten voivat. Tämä on minun tuumani ja se on ainoa, jolla on vähän menestymisen toivoa. Se on hurja yritys ja minä luulen, ettei kukaan ryhdy siihen vapaaehtoisesti. Ottakaa huomioon vaarat: Se, joka lähtee Broodhuysiin, ei saa paljon välittää hengestään; sillä jos nämä vehkeet tulevat ilmi, on hän kuoleman oma, kuten myöskin se, joka —"
Hänen äänensä vapisi, mutta hän rohkaisi mielensä. Haudan hiljaisuus vallitsi Kerjäläisten joukossa. Vihdoin Treslong lausui:
"Kuka ottaa vapaaehtoisesti toimekseen käydä vartian kimppuun?"
"Minä."
Se oli Block. Hän seisoi suorana ja silmäili joukkoa ympärillään.
"Minä en olisi niin rohkea", sanoi hän, "mutta minä olen pienestä pojasta tuntenut Brüsselin ja kiipeillyt kaikilla sen valleilla, ennenkuin kaupunki joutui piiritystilaan. Tunnen erittäin tarkoin portin läheiset paikat. Siellä olen usein kahlannut kaivannossa ja kontannut edestakaisin viemäreissä. Se on vielä sama kuin ennen, ja minä takaan hengelläni, että toimitan asian kunnollisesti."
Mutta Treslong ja muut liittoveljet näyttivät kuitenkin arvelevan, suostuisivatko he näin rohkeaan tarjoukseen, varsinkin kun se lähti miehestä, joka tänään oli ensikerran heidän seurassaan ja jota ei kukaan heistä tarkemmin tuntenut. Block huomasi tuon.