"Teissä on epäilemättä monta", sanoi hän, "jotka jonkinlaisella epäluulolla katselevat tarjoustani. Mutta suokaa minun lyhyesti ilmoittaa ne syyt, jotka ovat vaikuttiminani. Meillä ei ole kuin puolineljättä tuntia aikaa, joiden kuluessa on kaikki tehtävä, sillä sen jälkeen Ypres'in piispa on vangin luona. Siinä toimessa, johon minä olen tarjoutunut, ei ole kenestäkään mitään apua, ellei hän tarkoin tunne vallia ja kaikkea, mitä siihen kuuluu, jos ensimäinen yritys menee pilalle, ei tarvitse toista tehdäkään, sillä vahdit osaavat silloin olla varoillaan. Kaikki riippuu siis yhdestä kerrasta. Jos joku luulee paremmin kuin minä voivansa sen tehdä, suon kernaasti hänen mennä. Mutta minun tekee suuresti mieleni maksaa edes osa velastani noille verikoirille."
Hän puhui kiivaasti ja, kuten näytti, myös sydämensä pohjasta. Hän oli nähtävästi päässyt tarkoituksensa perille ja huomasi hyvillä mielin, että moni, hänen puhuttuaan, osoitti suostumustaan pään nyökäyksellä. Treslong näytti vähän aikaa miettivän ja lausui sitten:
"Niin, ehkä se lienee parasta. Olin ensin aikonut itse ryhtyä siihen toimeen, mutta, lähemmin mietittyäni, luulen, että munkinvirka luonnistuu minulta paremmin. En ole vielä unohtanut kaikkea latinaani ja olen suuttunut tähän laiskurielämään. Kuka siis hankkii minulle munkinkaavun?"
Mutta tässä häntä kohtasi kova vastarinta. Ei kukaan Geuseistä tahtonut suoda hänelle tuota tointa. Muutamat arvelivat, että hänen pitäisi jäädä viemään heitä vallille, toiset taas, että häntä tarvittaisiin järjestyksen valvomiseen, koska ei kukaan muu täyttänyt hänen sijaansa. Toiset laskivat leikkiä hänen epäpapillisesta ulkomuodostaan ja väittivät, ettei häntä milloinkaan laskettaisi portista sisään. Treslong näytti arvelevan.
"Mitä te sanotte, Yonker?" kysyi hän Galamalta.
Kova taistelu oli tällä välin riehunut Galaman rinnassa. Hän hehkui halusta itse tarjoutua tuohon toimeen, mutta lupaus, jonka hän oli antanut Agnesille, sulki hänen suunsa. Hän seisoi siinä, huulet tiukasti suljettuina, poskilla puna. Kun Treslong puhutteli häntä, veti hän raskaasti henkeään, mutta ei lausunut sanaakaan.
Äänettömyys valtasi hetkeksi koko liittokunnan, ja moni näytti epäilevän, miten friisiläisen käytös olisi selitettävissä. Vihdoin lausui Block matalalla ja melkein säyseällä äänellä:
"Suokaa anteeksi, herra de Treslong, mutta minusta ne väitteet, joilla on koetettu estää teidän menoanne, eivät ole aivan perusteettomia. Teidän kasvonne tuntee melkein jokainen brüsseliläinen, sillä kreivi Brederoden uljasta toveria ei voi kukaan Hollannin mies unohtaa. Ja minkä vuoksi te lähtisittekään? Jalo Yonker tässä minun vieressäni haluaa hartaasti tuohon kunniatyöhön, siitä olen varma. Hän osaa kaikkialle Broodhuysissa, häneltä sujuu latina ja hänessä on munkkia ainakin enemmän kuin teissä, Teidän armonne, ja eilisillan pieni kohtaus on osoittanut, ettei häneltä puutu neuvokkuutta ja uskallusta".
Liittolaiset vastasivat Blockin ehdotukseen lujilla suosion osoituksilla. Ainoastaan Treslong ja Hannu olivat eri mieltä. Hannu oli ääneti ja katsoa tuijotti Blockia. Treslong lausui suoraan tyytymättömyytensä, mutta Kerjäläiset, jotka tunsivat hyvin Galaman avut ja ansiot, kumosivat kaikki vastaväitteet ja Yonker itse suostui ehdotukseen mitä suurimmalla halulla. Hän tarttui Blockin käteen ja pusersi sitä hartaasti. Sitten hän lausui, kääntyen Treslongiin:
"Tulkaa, herra, älkäämme enää tuhlatko sanoja. Minä lähden ja saatan, jos Jumala suo, kreivin teidän luoksenne tunnin, parin kuluttua. Aion kaikin keinoin pyrkiä jälleen ulos, ja ellei minun onnistu päästä, kuolen iloisena, jos vain kreivi on vapaana. Hannu, tuo minulle munkinkaapu ja riisu minulta tämä puku, sillä aika on täpärällä ja jokainen silmänräpäys kallis. Vielä yksi asia: kreivi seisahtuu vähäisen ristikadun kulmaan, viheltää hiljaa ja lausuu tunnussanan 'vapaus'. Lopputoimista saatte sopia keskenänne. Missä on Hannu?"