Kun asiaa oli selvitelty suostui Treslong ja Hannulle neuvottiin tarkasti, mitä hänen tuli tehdä. Nopeasti ja hiljaisesti siirrettiin muutamia tynnyreitä ja vaatteita pois, jonka jälkeen Treslong painoi sormellaan erästä rautanastaa ja ovi, joka oli tarpeeksi leveä yhdelle miehelle, aukeni seinästä vieden käytävään, joka oli yhtä leveä. Hannu astui siihen, palava lamppu toisessa kädessä, tikari toisessa, ja katosi näkyvistä.
Vähän aikaa seisoivat miehet ääneti oven suussa, josta kalsea yötuuli puhalsi holviin. Lampun valo himmeni himmenemistään ja katosi viimein. Samalla kajahti pöllöhaukan ääni, häiriten yön hiljaisuutta. Treslong sulki heti oven ja peitti sen vaatteilla ja astioilla. Sen jälkeen kääntyi hän Galaman puoleen, joka yhä vielä seisoi kädet ristissä miettivän näköisenä, ja puhui hänelle, osoittaen oveen päin:
"Jumala varjelkoon tuota poikaa ja saattakoon hänet hengissä takaisin; sillä hän on harras ja vilpitön sielu, jonka vertaista aniharvoin tapaa."
Galama taivutti päätään ja sanoi: "Amen".
Nuo kolme miestä palasivat nyt etumaiseen holviin; tällä välin oli tapahtunut suuri muutos liittoveljesten ulkomuodossa. Muutamien yltä olivat kummankirjavat puvut kadonneet. Huopahattujen sijaan oli tullut rautaiset kypärät, vöissä kiilsivät tikari ja pistoolit ja rintaa suojelivat teräslevyt. Ei aikaakaan, niin kaikki olivat valmiina ja seisoivat yhdessä joukossa holvin alapäässä. Treslong selitti ensin muutamin sanoin, minkätähden he näkivät edessään Galaman Hannun sijasta, ja jatkoi sitten seuraavaan tapaan:
"Toverit, tämä on luultavasti viimeinen ilta, jonka me yhdessä vietämme näillä tienoilla. On mahdollista, että hankkeemme Egmontin pelastamiseksi onnistuu. Jos niin käy, on teidän seurattava minua puolustaaksenne häntä hänen pakomatkallaan tuolle puolen rajaa. Mutta mahdollista on sekin, ettei yritys onnistu. Siinä tapauksessa itse kukin hoitakoon oman asiansa. Minä puolestani aijon pyrkiä kreivi Ludvigin sotajoukkoon. Tietääkseni on Alba antanut käskyn armeijalleen heti mestauksen jälkeen lähteä liikkeelle Frislantiin. Taisteluista siis ei ole puutetta ja joka mies otetaan ilolla vastaan meidän armeijaamme. Mutta ne, joitten mielestä on parempi jäädä tänne, jääkööt vain, vaikka minä en siihen neuvoisi ketään. Espanjalaiset epäilevät jo tätä paikkaa ja milloin hyvänsä te voitte joutua kiinni täällä. Mutta ainakin tänä yönä, jos yrityksemme epäonnistuu ja meidän täytyy paeta metsään, karttakaa etupäässä tätä paikkaa ja sen seutua. Jos ei asiamme nyt menesty, lakkaan minä teitä johtamasta ja Yonker Galama astuu minun sijaani. Suokaa minun lausua sulimmat kiitokseni siitä vireydestä ja alttiudesta, jolla olette minua auttaneet. Älkää milloinkaan unohtako, että taistelette suuren ja pyhän asian puolesta. Muistakaa, että koko maailma luo katseensa teihin, älkääkä minkäänlaisella kehnolla, kunnottomalla työllä häväiskö liittomme nimeä ja suuren päällikkömme, Oranian prinssin, mainetta. Juokaamme malja hänen terveydekseen ja meidän onneksemme; sen jälkeen lähdemme heti matkaan."
Pikarit täytettiin nopeasti ja tyhjennettiin "Geusien, prinssin ja Treslongin onneksi", ja tämän ohessa lausuttiin monta kirousta Albaa vastaan.
"Meidän täytyy mennä yksitellen", jatkoi Galama. Metsän rannassa, Ixellesin tien haarassa, noin sata askelta portista me jälleen yhdymme. Yonker van Hagendorp astuu etupäässä.
Van Hagendorp nousi tikapuita ylös ja pian kuuluivat hänen askeleensa käytävästä. Vähän ajan kuluttua kuului pöllöhaukan kirkuna, ja toinen mies lähti menemään. Hetken päästä oli holvi ihan tyhjä. Galama ja Treslong lähtivät sieltä viimeiseksi. Heitä tervehti tulen kantaja, joka kaiken iltaa herkeämättä oli tehnyt vartian virkaa.
"Te olette vartioinut hyvin, Frank. Tämän saatte muistoksi minulta ja antakaa tämä pöllöhaukoille", sanoi Treslong, antaen vartialle muutamia tukaatteja. "Ennen huomista ei kukaan meistä palaa tänne ja teidän sopii nyt levähtää. Jos vihollinen karkaisi tänne meidän poissa ollessamme, on metsäkissan ääni varoitushuutona. Jääkää hyvästi; me emme tapaa teitä enää."