"Aijotteko, Teidän Armonne, jättää meidät?" kysyi mies, langeten
toiselle polvelleen ja suudellen kunnioittavasti päällikön kättä.
"Minä pelkään, ettei meidän piilopaikkamme enää kauvan pysy salassa.
Kun te ja Yonker lähdette pois, jää joukkomme päättömäksi ruumiiksi."
"Minä ainakin palaan tänne", sanoi Yonker Galama. "Olen päättänyt olla menemättä kreivi Ludvigin luo. Ensin odotan täällä, palajaako Hannu. Mutta jos huomaan, ettei siitä ole mitään toivoa, panen asiat täällä kuntoon ja ryhdyn entiseen toimeeni, s.o. kuljettamaan kirjeitä prinssin ja mestari Paavali Buysin välillä. Prinssin tahto oli, että tulisin tänne. Mutta olen ollut hänelle niin suureksi avuksi, että hän kaipaa minua takaisin. Sentähden — Herran haltuun!"
Ja taittaen seiniläitä syrjälle aukon edestä, astuivat molemmat miehet taivasalle.
Yö oli sangen pimeä. Tähtiä ei näkynyt, sillä taivas oli mustien pilvien peitossa ja tuskin saattoi erottaa mitään askeleen päästä. Ilma oli varsin sovelias aijottuun yritykseen.
Ääneti astuivat miehet sitä polkua, joka vei kaupunkiin, ja kuulivat, suu hymyssä, kuinka vartia ylhäältä heidän lähtönsä osoitteeksi lasketti pitkän jonon haukan huutoja, jotka olivat yhtä luonnollisia kuin haikeita.
Kun he tällä tapaa ääneti ja varovasti olivat kulkeneet puolen tuntia ja enemmänkin, pysähtyivät he. He olivat nyt metsän reunassa, noin tuhannen askeleen päässä kaupungista. Heidän ja kaupungin välinen maa kasvoi matalaa varvikkoa, josta ainoastaan paikottain joukko nuoria puita kohosi. Se oli kaikkein vaarallisin paikka, sillä ihminen, joka kulki matalassa pensastossa, saattoi helposti näkyä, eikä hän saanut suurta suojaa niistä harvoista puista, joita seisoi yksitellen siellä täällä. Miehet olivat kuitenkin varovaisia. Syvään kumartuneina liikkuivat he hiljalleen ja ääneti eteenpäin, kunnes he ehtivät viimeisen puuryhmän luo, jonka vieressä Ixellesin tie yhtyi metsässä suikerteleviin monilukuisiin polkuihin. Joukko miehiä oli kokoontunut puitten alle.
"Olemmeko kaikki täällä?" kysyi Treslong.
Matalalla äänellä lausuttu: "olemme" kuului vastaukseksi.
"Laskeukaa maahan pensaisiin ja lähde sinä, Jonathan, tiedustelemaan. Block on varmaan tämän, paikan kohdalla, jos hän ollenkaan on siellä. Vihellä hiljaa kolmesti, hän vastaa samalla tavalla. Kahlaa kaivannon poikki, hän laskee sinulle nuoranpään. Sido siihen nämä köysitikapuut ja tule tänne takaisin."
Tuokion perästä hiipi Jonathan kuin kissa pensasten välitse ja katosi yön pimeyteen.