"Huomatkaa!" kuiskasi Treslong.
Liittoveljet astuivat lähemmäksi häntä.
"Me nousemme köysitikapuita ylös toinen toisemme jäljessä, ensin minä, sitten Yonker Galama, sitten Hagendorp", ja hän luetteli järjestään miesten nimet. "Vallilla me heittäydymme pitkällemme kivenheiton päähän vahtihuoneesta, kunnes kreivi tulee. Mutta jos yrityksemme joutuisi ilmi taikka meidät petetään, täytyy meidän pysyä koossa ja taistellen tunkea joko portin läpi tai vallin yli. Kävi miten kävi, älkää tehkö mitään, ennenkuin olette kuulleet minun komentosanani. Ja nyt vaiti!"
Kuka hyvänsä olisi voinut mennä paikan ohi aavistamattakaan siellä löytyvän eläviä olentoja; sellainen haudankaltainen hiljaisuus siellä vallitsi. Vihdoin kuului jälleen Jonathanin ääni. Hän oli kenenkään huomaamatta lähestynyt heitä.
"Tie on puhdas. Tikapuut riippuvat alas, ja kaivannossa ei ole kuin puolen jalan syvyydeltä vettä. Block sanoo, että vartiat melkein kaikki ovat tukkihumalassa."
Silmänräpäyksessä nousivat miehet hiljaa seisaalleen ja astuivat, miekka kädessä, Jonathanin, Treslongin ja Galaman johdolla eteenpäin.
Kolkkoina ja tuhonenteisinä seisoivat Brüsselin vallit heidän edessään. Kaupunkia, joka oli melkein päärynän muotoinen, ympäröi kymmenen tai viidentoista jalan korkuinen valli sekä kaivanto, joka oli noin kaksi kertaa leveämpi. Tämä sai vetensä Senne-joesta, joka juoksi kaupungin halki, ja se täytettiin partaitaan myöten, kun kaupunki joutui piiritystilaan. Mutta koska tähän aikaan joen vesi oli suuresti laskenut eikä ollut pelkoa siitä, että kaupunkiin rynnättäisiin, jätettiin kaivanto melkein kuiville eikä vesi niillä tienoin ollut kuin puolen jalan syvyistä, vaikka sitä tavallisesti oli usein seitsemättäkin jalkaa.
Miehet luikahtivat perätysten kaivantoon ja heidän mustat haamunsa muodostivat ikäänkuin sillan kaivannon poikki vallin juureen. Treslong tarttui tikapuihin ja nykäsi niitä. Ne pysyivät kiinni.
"Kun pääsen ylös, annan merkin", sanoi hän kääntyen toisiin.
Sitten hän, miekka hampaissa, alkoi kiivetä ylös.