Hänen siinä istuessaan aukeni ovi keittiön puolelta. Agnes säpsähti ja kääntäen nopeasti päätään, loi hän tuskallisen, melkein hämmentyneen silmäyksen oveen päin. Mutta jännitys katosi ja hänen kasvonsa kävivät lempeämmiksi, kun hän näki palvelustyttönsä, osaksi säälien osaksi rukoillen, silmäilevän häntä.
"Mitä kuuluu, Gritta?" kysyi Agnes ystävällisesti.
Näin kehoitettuna tyttö astui lähemmäksi, polvistui hänen viereensä ja tarttui hänen käteensä. Se oli jäätä kylmempi.
"Voi emäntä", sanoi tyttö säälien ja peittäen suudelmillaan nuo hienot sormet, joita hän koetti lämmittää, "se ei ole oikein, että aina istutte tuolla tavalla itseksenne mietiskellen. Te olette niin kalpean ja väsyneen näköinen. Poskienne puna, joka minua niin miellytti, on kokonaan haihtunut enkä minä ole nähnyt teidän nauravan kertaakaan kokonaiseen vuoteen. Mieltäni karvastelee, kun näen teidän tällä tavalla kärsivän, sillä vaikka ette koskaan valitakaan, näyttää Maria neiti, joka oli niin kipeä, kuitenkin paljo terveemmältä kuin te, ja niin sanoo tohtorikin."
"Gritta", sanoi Agnes, katsellen tyttöä lempeästi, "sitä tautia, jota minä sairastan, ei mikään lääkäri voi parantaa. Mutta näytänkö todella niin huonolta? Tämä valo tekee minut kenties tavallista kalpeammaksi."
"Ei", sanoi Gritta varmasti, päätänsä pudistaen, "olen päivänaikaan tarkannut teidän kasvojanne ja huomannut että ne ovat vielä kalpeammat kuin nyt. Ja värisyttäähän teidän koko ruumistanne. Minä tiedän varmasti, että te olette kipeä ja se tulee noitten kirjojen lukemisesta. Isä Florisz sanoo aina, että minun pitäisi viskata ne tuleen, kun vaan yhdenkään näen, sillä joku häijy henki lentää muka heti minuun, jos niitä luen. Oi emäntäni, ehkä juuri sama henki teitä ahdistaa. Saanko mennä hakemaan isä Floriszia? Hän ajaa sen ulos."
Agnes nojasi päätään kättä vasten ja koetti ankaralla ponnistuksella hillitä tunteittensa kuohua. Hän ajatteli, millä tavalla hän parhaiten, tytön itsenkään tietämättä, saisi hänet taivutetuksi avustamaan pelastustuuman toteuttamista.
Karelin lähdettyä oli Agnes useaksi tunniksi jäänyt istumaan pimeään kamariinsa. Hän taisteli tunteitansa vastaan ja koetti tyynesti harkita mitä hänen oli tehtävä. Agnesilla oli, näet, sisällistä uskallusta eikä hän suvainnut pelkuruutta edes nimeksikään, mutta hän oli kuitenkin vaan heikko tyttö eikä kyennyt urotöitä tekemään paremmin kuin Mariakaan. Seuraavana aamuna oli hän sentään jo paljon paremmalla mielellä ja teeskenteli, omaksi ihmeekseen, sairautta niin mainiosti, että hänen isänsä todella tuli levottomaksi ja Florisz lupasi palata otollisemmalla ajalla, jonka Agnes määräsi illaksi.
Ja nyt käytti hän toista keinoa. Hän sanoi isälleen että olisi aivan turhaa puhua Floriszin kanssa alhaalla, missä sotamiesten hälinä yhtämittaa häiritsisi heidän puheitaan, mutta jos he saisivat mennä ylikerroksen pikkukammioon, tuottaisi heidän keskustelunsa paljon runsaammat hedelmät.
Vlossert ihmetteli tyttärensä pyyntöä, sillä tämä oli tähän asti ani harvoin käyttänyt tuota kamaria. Hän ei kenties olisi suostunut tähän pyyntöön, mutta suuruspöydässä oli hän vähän liiaksi suudellut pulloa ja hänellä oli kiire muutamien upseerien seuraan, jotka huvittelivat itseään nopan heitolla. Paitsi sitä oli eilinen riita Agnesin kanssa vielä tuoreena hänen muistissaan ja kun hän katseli tytärtään, joka istui kalpeana, silmät maassa, heltyi isän sydän. Hän suuteli tytärtään, siunasi häntä hyväksi ja kuuliaiseksi lapseksi, otti kynän ja kirjoitti päästökäskyn. Tämän tehtyään hän, ikäänkuin raskas paino olisi vierinyt hänen sydämeltään, meni tiehensä viheltäen ja helistellen rahoja taskussansa.