"Oi, herra, älkää kuljettako häntä pois. Hän on syytön, hän ei ole tehnyt mitään. Lähettäkää nuo pois", ja hän osoitti sotamiehiä.
Maria ei huomannut Hannua, joka seisoi hänen takanaan kylmänä ja jäykkänä katsellen näytelmää.
"Niin, Maria, lapseni", sanoi kartanonhoitaja, tarttuen kuin hukkuva oljenkorteen, "sano hänelle, että Agnes on hurskas tyttö ja että hän luuli tuota petollista valehtelijaa isä Florisziksi. He ovat todellakin vartaloltaan yhtäläiset."
"Todellako?" sanoi oven suusta munkki, joka ei ollut kukaan muu, kuin isä Florisz itse. Hän oli Hannua lyhyempi, mutta yhtä jäntterä, ja häntä olisi luullut Hannuksi, jos hän ei olisi puhunut, sillä hänen äänensä oli korkea ja heleä, mutta Hannun oli matala ja melkein jyreä. — "Teidän ylpeä ja oppinut tyttärenne, herra kartanon hoitaja, ei voi puolustaa itseään sillä, että hän sanoo luulleensa toista miestä minuksi, sillä hänen oman määräyksensä mukaan minut laskettiin hänen huoneeseensa. Ja nyt kuulen, että hän on turvautunut toiseen veljeeni. Hänkö se on, jonka näen tuossa sotamiesten välissä? Mikä on —"
"Niin, veli Florisz", sanoi Hannu hartaalla saarnaäänellä, "tiedustelepa tilaani. Benedictus, qui venit".—
"Hiljaa!" sanoi inkvisiittori ankaralla äänellä ja kääntyen upseeriin jatkoi hän: "Käskekää väkenne erottaa nuo molemmat tytöt ja lähtekäämme pois."
"Silmänräpäys vain, isä Hubert", sanoi dominikaanimunkki, astuen esille. "Te aijotte erottaa nuo tytöt? Minun neuvoni olisi, että heidät vietäisiin molemmat yhdessä pois, koska he kumpikin ovat syypäät samaan rikokseen", ja kääntyen Vlossertiin lisäsi hän: "Ettekö tiedä, herra kartanonhoitaja, että harhausko on syvästi juurtunut teidän tyttäreenne ja että hän siihen jo on vietellyt serkkunsakin? Kysykää häneltä, voiko hän kieltää, että hän on puhunut pilkallisesti pyhästä kirkosta ja sen palvelijoista, siunatusta neitsyeestämme ja muista asioista, ja jos hän kieltää, kysykää häneltä, kuinka hän voi sen selittää, että tämä kirottu, harhauskoinen kirja oli hänen hallussaan, sillä minä löysin sen tänään hänen huoneestaan?"
Tämä oli aivan totta. Vaikkei Florisz vielä ollut Vlossertilta saanut mitään tietoa Agnesin harhauskosta, oli hän kuitenkin jo epäillyt kumpaakin tyttöä ja, Marian yksin ollessa, viekkailla kysymyksillä houkutellut tätä ilmaisemaan asian.
Kovaksi onneksi oli Agnes jättänyt pienen raamattunsa, josta hän oli lukenut, pöydälle akkunan eteen, ajattelematta, että hänen katkerin vihamiehensä niin pian jälkeenpäin kävisi huoneessa. Maria oli osaksi pöytäliinalla peittänyt kirjan, mutta onnettomuudeksi osui siihen rippi-isän silmä. Hän tarttui siihen ja katseli leimuavin silmin ensin nimilehteä, sitten kauhusta vaiennutta tyttöä. Vihdoin keksi hän ensi sivulla Agnesin nimen ja hymyili.
"Mitä tämä tietää, tyttäreni?" sanoi hän ja hänen katseessaan oli ilme, joka värisytti tyttöraukan sydäntä.