Taitavimmankin maalarin olisi ollut sangen vaikea kuvata kartanon hoitajan kasvoja, kun hän kuuli nämä sanat. Kului muutama silmänräpäys, ennenkuin hän tajusi, että Hannu oli Galaman sijaisena, ja hän ennätti tointua hämmästyksestään. Mutta sitten heräsi hänessä ääretön vimma. Heristellen nyrkkiänsä Hannulle, puhui hän käheällä äänellä:
"Kolmesti kirottu sinä ja sinun herrasi! Kauheimmat rangaistukset kohdatkoon sinua tässä ja toisessa maailmassa, sinä pääkapinoitsija, sinä kyykäärme! Eikö siinä kyllin, että minä olen elättänyt ja holhonut sinun herrasi sisarta, tarvitsiko hänen vielä lähettää sinut viettelemään minun hurskasta tytärtäni ja houkuttelemaan häntä siihen perikatoon, johon itse olet sovelias joutumaan?"
Viimeinen syytös näytti kipeästi koskevan Agnesia. Hän ei näyttänyt kestävän sitä ajatusta, että hän oli pettänyt isäänsä, sillä kun nuo sanat lausuttiin, loi hän surullisen silmäyksen isäänsä Ja peitti kasvonsa käsillään. Toinen ilmeisesti ymmärsi tuon liikkeen, sillä hän kysyi vapisevalla äänellä:
"Kuinka, Agnes, eikö hän ole sinua pettänyt? Onko tyttäreni vapaaehtoisesti ruvennut liittoon isäänsä vastaan hänen ja kuninkaan vihamiesten kanssa? Sano, että sinä luulit häntä isä Florisziksi, sano, ettei sinulla ollut mitään pahoja aikeita!"
Kun Agnes nyyhkyttäen ja kasvojaan peittäen seisoi siinä eikä uskaltanut katsoa isäänsä ja tämä sydäntä särkevällä äänellä kysyi uudelleen samaa asiaa, kuului portailta melua ja naisen ääni kysyi kiivaasti:
"Missä hän on? Oi, sallikaa minun nähdä häntä! Agnes!"
Inkvisiittori rypisti otsaansa. Mutta ennenkuin hän ehti sulkea vähäisen kammion avoimen oven, syöksi Maria sisään, hiukset hajallaan pitkin selkää ja kasvot kalman kalpeina. Kun hän huomasi joukon edessään — kartanonhoitajan, jonka kasvot olivat luonnottomasti vääntyneet, inkvisiittorin, jonka hän aivan hyvin tunsi, ja armaan Agnesinsa sotamiesten keskellä — jäi hän hetkeksi seisomaan ja painoi kättään otsaansa vastaan. Sen jälkeen huusi hän kimeästi: "Oi Agnes! se on vihdoin tullut!" ja riensi serkkunsa syliin, sotamiehistä huolimatta, jotka olivat niin hämmästyneitä, etteivät he ensinkään estäneet häntä. — Ja oven suussa seisoi toinen munkki, joka pilkallisella hymyllä katseli tätä kohtausta.
XII
Liha on heikko.
Inkvisiittorilta alkoi kärsivällisyys loppua. Koko kohtaus oli kestänyt vain muutaman minuutin, mutta hänestä, joka oli tottunut toimimaan salaa ja ääneti, kävi tuokin aika pitkäksi. Hän aikoi juuri käskeä viemään vangit pois, kun Maria kääntyi, loi kyyneltyneet silmänsä häneen ja sanoi rukoilevalla äänellä: