"Oli sekin aika, jolloin te mieluummin olisitte vapauttaneet kuin vanginneet tyttäreni. Eikö teidän kiitollisuutenne kestänytkään sen kauemmin?"
"Sellainen aika oli", vastasi inkvisiittori, "mutta se on mennyt".
Vlossert peräytyi pienen miehen kylmäkiskoisen katseen edessä; mutta kun hän näki tyttärensä, joka seisoi sotamiesten keskellä, pää puoleksi käännettynä isästä pois, näytti hänen rohkeutensa vielä kerran heränneen, sillä hän sanoi:
"Minkä syytöksen nojalla tyttäreni joutuu vankeuteen, herra inkvisiittori? Voitteko näyttää minulle jonkin hallitusvallan vahvistaman vangitsemiskäskyn? Sillä te tiedätte aivan hyvin, että minun, kun sain tehtäväkseni hoitaa tätä kartanoa, piti vannoa, etten sallisi panna ketään kiinni sen seinien sisäpuolella ilman laillista käskyä, eikä tätä valaa, minun tietääkseni, ole koskaan julistettu mitättömäksi."
"Ei minunkaan tietääkseni", vastasi inkvisiittori, vetäen povitaskustaan paperin. "Mutta tästä te näette, että minulla on laillinen käsky ottaa kiinni neiti Agnes Vlossert ja Yonker Karel Galama, jotka yhdessä muitten kanssa ovat solmineet salaliiton Hänen Ylhäisyyttänsä herttuaa vastaan, pelastaakseen erään tämän linnan vangeista, kreivi Lamoral Egmontin."
Ja pieni mies iski silmänsä onnettomaan kartanon hoitajaan, joka piti paperia vapisevassa kädessään.
"Galama!" toisti hän koneellisesti. "Galama! Uskaltaisiko hän tulla tänne sellaisissa aikeissa?"
Vähän aikaa näytti hän ällistyneeltä ja silmäys, jonka hän loi sotamiehiin, oli aivan tylsä. Mutta äkkiä astui hän heitä kohden, hänen kasvonsa kirkastuivat ja hän huudahti:
"Pyhän haltijaemomme St. Gudulan kautta! Tässä on varmaankin joku erehdys. Galama? Tuo paksu, lihava munkki ei ole sisareni poika. Hän käy vasta kahtakolmatta ja tuo — mitä, se on Ha —."
"Niin, poikani", sanoi Hannu, keskeyttäen hänet parhaaseen aikaan, "näetkö kuinka nuo sotamiehet hätyyttävät sinun rippi-isääsi? Sano heille, mihinkä pyhään veljeskuntaan minä kuulun ja laske minut heti vapaaksi."