— Niin.
— Ja äidistä?
— Niin, ja äidistä kanssa.
Pieni, innokas kysyjä pysähtyi, katsoen isäänsä silmiin.
— Leivosetko ne vain siellä laulaa? Eikö siellä kukaan muu laula, vai mitä?
Omituisesti myhähtäen katsahti isä poikaansa, sanoen: — Kyllä; luulenpa, että siellä on joku, joka soittaakin.
— Kuuleeko vanha rouva sitä?
— Kuulee niinkin. En tiedä, kuulleeko hän leivosten laulua, mutta olenpa melkein varma siitä, että hän kuulee viulunsoittoa… olen ihan varma siitä, Kai.
Kai ei kysellyt enää. Eikä puhunut heistä kukaan, ennenkuin tultiin kotia.
* * * * *