— Onko täällä käynyt ketä? — kysyi tohtori lyhyesti.
— Maalarista käytiin sanomassa, että tulisit huomenna katsomaan hänen vaimoansa.
— Huomenna… niin, niin… tietysti. — Hän mietti: silloinhan Inga Heine lähtee, mutta ääneensä hän sanoi nähtävästi varsin aiheettomasti:
— Niin, tietysti… Huominen päivä se kuluu niinkuin kaikki muutkin.
— Kaiketi.
Tohtori naurahti. Hän ei ollut kuulevinaankaan pilkallista värettä vaimonsa äänessä. Hän meni hänen perässään makuuhuoneeseen. Ääneti veti tohtorinna uutimet akkunain eteen ja sytytti kynttilät.
Tohtorinnalla ja Kailla olivat vuoteet sisäpuolisessa, tohtorilla ulkopuolisessa suojassa, mutta tänä iltana tohtori meni perimmäiseen huoneeseen, missä Kai nukkui, ja pysähtyi hänen pienen pienasänkynsä jalkopäähän.
Tohtorinna säpsähti, nähdessään, kuinka kalpea hänen miehensä oli, mutta ei puhunut mitään. Hän odotteli vain, milloin toinen jälleen lähtee pois.
Äkkiä tohtori kääntyi hänen puoleensa ja virkkoi lyhyesti:
— Hän lähtee huomenna.