Myhäys elähti rouvan kauniilla, liikkumattomilla kasvoilla, mutta vastannut hän ei. Inga kääntyi tohtorin puoleen virkkaen reippaasti: "Suokaa anteeksi!" ja samalla hän kiireesti korjasi hattunsa, joka leikin aikana oli valunut niskaan.
— Ei mitään anteeksi pyytämistä, — sanoi tohtori, katsoen häneen suoraan. — Tuo puki teitä niin hyvin.
Tyttö hämmästyi: Kuinka ne ovat kauniit, nuo silmät, ja katse yhtä kirkas kuin älykäskin!
Inga Heine ojensi kätensä rouvalle, sanoen puoleksi leikillään: — Olipa tämä todellakin omituinen tapa tehdä ensimmäistä tuttavuutta, mutta mikäpäs meidät, merenrannan ihmiset, muutti? Me puskemme suoraan kuin lännen-ärjy, muodoista välittämättä. Teidän täytyy ottaa meidät sellaisina kuin olemme.
Rouva vastasi vain tavan takaisen: "tervetultua", ja puhelu keskeytyi.
— Eikö teistä tuntunut hyvinkin oudolta siirtyä tänne kauaksi? — kysäisi Inga hetkisen kuluttua, koettaen saada keskustelua jälleen vireille.
— Niin. Kaupunkia kaipaa kyllä.
— Oletteko aina asuneet Kööpenhaminassa?
— Kyllä, kunnes… — rouva punastui ja vilkaisi neuvotonna tohtoriin, joka ei kohdannut hänen katsettansa, — kunnes päätimme siirtyä tänne, — liitti hän.
— Niin, niin tietysti, — virkkoi Inga, kysäisten itseltään, mitä hän nyt oikein lienee tarkoittanut tuolla ontelolla: "tietysti".