Nyt heidän välinsä oli äkkiä käynyt tasapainoon. Ennen ei sitä ollut olemassa. Hän, tohtori, oli aina pitänyt itseänsä sinä puolena, joka on vääryyttä kärsinyt. Nyt hän ymmärsi, että jos vaimo oli murtanut hänen elämänsä, niin oli hän yhtä suuressa määrin vaimonsakin elämän murtanut; erotus oli vain se, että vaimo itse oli sitä tahtonut.
Kai liikahti unissaan. Tohtori kumartui ja sovitti peitteen tiiviimmästi hänen ympärilleen. Siinä hänen seisoessaan ja nukkuvaa lastansa katsellessaan heräsi äkkiä eloon muistoja, heille kummallekin yhteisiä.
Hän muisti, kuinka he kumpikin olivat seisoneet lapsen kätkyen ääressä ja nähneet ensimmäisen tajunnaisen hymyn elähtävän hänen kasvoillaan, kuinka heidän kummastelevat katseensa olivat ihastuksissaan kohdanneet toisensa, ja kuinka kumpikin oli kääntynyt poispäin, salatakseen silmiinsä pyrkiviä kyyneleitä. Hän muisti, kuinka ylpeitä he olivat olleet, kun Kai rupesi ryömimään ja sitten, monta kertaa kompastellen ja jälleen pystyyn nousten, vihdoin astui ensimmäiset pienet askeleensa heidän taluttamanaan. — Ja olihan kaikki tämä sentään jotain, jonka he olivat jakaneet keskenänsä. Jos olikin heiltä puuttunut yhteiselämää, niin olihan heillä joskus ollut yhteistuntoa. Se selvisi hänelle nyt.
Ja hän sanoi sen, istuessaan toisella puolen pientä sänkyä, vaimollensa, joka istui toisella puolen.
Ja he tunsivat kumpikin, että heillä on toisillensa paljo anteeksiannettavaa.
Siinä he istuivat vielä, kun Kai heräsi ja luuli näkevänsä unta.
Hän katsahti syrjästä vuoroin toiseen, vuoroin toiseen, ikäänkuin ei tohtisi vielä uskoa näkemäänsä todeksi. Mutta äkkiä hän kavahti istuvilleen, otti poikamaisen vallattomasti heitä kumpaakin niskasta ja painoi heidän kasvonsa vastatusten.
— Suudelkaa! — sanoi hän. — Suudelkaa vielä kerta!
Ja koneenomaisesti he tottelivat.
Poikanen nauroi ääneen mielissänsä. Mitä hän ymmärsi siitä, ettei nämä suudelmat olleet miehen ja vaimon, vaan veljen ja sisaren suudelmia! Hän tiesi vain, että isä ja äiti, jotka tavallisesti eivät keskenänsä haastele, istuvat nyt hänen pienen vuoteensa ääressä, ystävällisesti katsellen toisiansa.