"Vuosi on kulunut siitä, kun tähän mitään kirjoitin. En enää ajattele ajatuksiani loppuun. Eikä niitä minulla olekaan! En tähystele silmiä enää: olen lakannut etsimästä niitä.
"Minusta on tullut tyyni ja flegmaattinen. Joku päivä sitten minä jälleen haeskelin noita silmiä; se oli vain vanhaa, totuttua tapaa…
"Tyynny vain sä sykkivä suon', veren kuuma vuo — vuoda hiljaa kuin kuivunut virta tuo — — —"
* * * * *
"Seitsemän kuukautta! Ei enempää!
"Minusta nähden olisi hyvinkin saattanut olla vuosi; niin paljo on tällä välin tapahtunut. En olisi milloinkaan luullut voivani olla niin leppynyt olemukseeni kuin nyt. Tunnen olevani tyytyväinen, välisti onnellinenkin. Ja tähän on syynä yksinomaa kymmenen viikon vanha piltti, mun oma pilttini, mun soma poika ressuni, siunattu olento. Kun katselen häntä, kuinka hän kylpyammeessansa loikoo ja räpistelee kuin pikku kala, niin henkeänikin kalliimpi hän on minulle! Ja siksi, että minulla on jotain, joka on minulle kalliimpi henkeäni, siksi juuri on olemuksellanikin jotain merkitystä."
* * * * *
"Hän kastettiin eilen ja sai nimeksensä Kai.
"Kai ja minä olemme aina yhdessä. Yöllä minä heijailen häntä ja päivillä olen kissasilla hänen kanssaan. Ei ole sitä sopukkaa ajatuksissani, johon en häntä sulkisi!
"Vaimoni ei siedä tuota… välisti näyttää siltä, kuin hän olisi suutuksissaan meihin…