"Ja siitä pitäin oli eläminen oleva minulle kärsimistä!
"Olen elänyt, s.o. olen kärsinyt, kärsinyt katkerimpia kipuja, samalla kuin olen elänyt rikkainta henkistä elämää, — olen kärsinyt, koskapa itse elämä on ollut räikeimmässä ristiriidassa sen kanssa, mitä olen tahtonut.
"Olen tahtonut, s.o. olen taistellut, taistellut omaa onneani vastaan, olen antanut sen mureta päivästä päivään, viikosta viikkoon, en senvuoksi, että minun tuli ja piti, mutta siksi, että tahdoin niin, tai paremmin, sentähden että hän tahtoi.
"Tulevassa elämässä täytyy meillä olla jotain suoritettavana… Niin paljon hukkaan mennyttä elämän onnea! Niin paljon käyttämätöntä voimaa! Ja niin paljon, paljon tyhjyyttä!…"
* * * * *
"Olen nähnyt kaikki hänen teoksensa.
"Hän on tehnyt koko joukon suunnitelmia, mutta viimeistelemättä ovat jääneet kaikki, paitsi minun pääni… Olisin mielelläni suudellut hänen jalkaansa tuon pään tähden! Kuinka mahtoivatkaan hänen ajatuksensa kieriskellä minussa yötä ja päivää, saadakseen henkeä noihin piirteisiin!… Kuinka paljon katkeraa, katkeraa surua tuo pää mahtoikaan tuottaa hänelle! Ja onnellinen hän, joka on saanut voimaa sen ilmilausumiseen!
"Hän tuntee sen, mikä surussa on kirvoittavaa. Minä en sitä tunne, ja siksi on hänen hiukkasen helpompi kantaa taakkaansa kuin minun.
"Jokainen taideniekka osaa ottaa surun palvelukseensa ja osaa käyttää sitä hyödykseen. Se vaikuttaa taiteilijaan hetkeksi valtavammin kuin muihin, mutta samalla kuin hän tekee sen työssään hedelmälliseksi, samalla hän ikäänkuin irtaantuu siitä, tuokion ajaksi ainakin.
"Ja hänenkin on täytynyt elämässään tuta tätä; siksi on hän liiaksi taideniekka.