— Hm. Täällä ei ole, ei vainenkaan täälläpäin ole kovin viljalti sellaista, mikä kohoaisi yli jokapäiväisen, ja täytyyhän sinun myöntää, ettei hän ole jokapäiväisiä.
— Vai niin? Mistäs sen päätät?
— Jokapäiväiset ihmiset eivät tee rikoksia.
— Sittenpä kiitän Jumalaa, että minä olen niitä jokapäiväisiä.
— Mummo hyvä! Sinä tiedät kyllä mitä minä tarkoitan. Hän herättää minussa mielenkiintoa; sen vuoksi tahtoisin päästä häntä tuntemaan.
— Paras on pidellä tuommoista väkeä vähän loitommalla.
Inga kääntyi niin äkisti toisaanne, että vanha rouva säpsähti.
— Et sinä nyt täyttä totta tarkoita, mummo; siksi olet liian hyvä, liian lempeä. Vai tahtoisitko todellakin estellä häntä talostasi siitä syystä vain, että hänellä on ollut kovempi kohtalo kuin kellään meistä? Hennoisitko vainenkaan osoittaa hänelle epäluuloa sellaisen synnin tähden, josta on ollut kyllin rangaistusta jo omassa itsessään?
Mummo Heine lykkäsi silmälasit otsalle ja yskäisi hieman neuvotonna:
— En tietysti epäröisi kutsumasta häntä, jos meistä joku sairastuisi — josta Jumala varjelkoon! — Mutta muutoin minä en osaa sinun tavallasi tuntea innostusta rangaistuja ihmisiä kohtaan. Heistä on ollut yhteiskunnalle vaaraa ja saattaa olla kerran vieläkin. Nykyaikoina on olemassa niin paljo väärää humaniteettia.