Lyhyt, vihlova huuto kuului hänen takanaan. Kjeld kääntyi sitä kohti, mutta ei nähnyt kuin vilahduksen pois kiiruhtavasta herrasta ja rouvasta.
Saavuttuaan seuraavalle kadulle, he pysähtyivät kumpikin, — rouva säpsähdellen.
— Kuinka sinä noin kauheasti säikähdyit? — sanoi herra, ja hänen kätensä, moitteettoman hienossa hansikkaassa, laskeusi rouvan käsivarrelle.
Rouva — se oli Musta tintti — ei vastannut. Hän värisi vielä kuin haavanlehti ja vilkasi arasti taakseen. Mutta sitten hän rohkasi itsensä ja sanoi pakotetulla välinpitämättömyydellä:
— Enpä tosiaan oikein itsekkään ymmärrä, mitä minä säikähdin. Mielikuvittelua se varmaankin oli… Mutta minä taidankin olla nälissäni. Lähtekäämme takaisin hotelliin.
Herra hymyili, paljastaen rivin loistavan valkoisia hampaitaan; sitten hän otti rouvaansa käsivarresta, ja he läksivät astumaan eteenpäin. Puolisen tuntia myöhemmin he istuivat yhdessä hyvin varustetun pöydän ääressä, leikkiä laskien ja nauraen, kuten tavallisestikin.
Sanny pakotti itseään syömään, mutta kun ateria oli lopussa, sanoi hän:
—- Kas tässä on sanomalehti ja tässä sikarisi. Lueskele ja polttele nyt sillä aikaa, kun minä käyn ostamassa sinulle joululahjan. En tahdo sua mukaan. Siitä pitää tulla äkki-ilo sinulle.
Vastaväitteitä tehtiin, mutta kun Sanny juhlallisesti lupasi pysyä sillä kadulla, missä hotelli oli, sai hän vihdoin luvan lähteä.
Sanny kulki kuin unissa-kävelijä kadun päästä päähän, kääntyi sitten viimeisestä kolkasta ja seisoi hetken perästä sillä paikalla, missä Kjeld loikoi.