* * * * *
Musta tintti pitää niin paljon jouluruusuista, muisteli Kjeld. Huomenna, tullessaan, hän saa nähdä, että Kjeld oli ajatellut häntä. Niin jos hän tulee, — silloin hän pitää minusta enemmän kuin olen luullutkaan… Ja Kjeldin sydämessä tuntui niin hyvältä. Mutta sitten hänen päänsä painui alas… Musta tintti on häämatkalla toisen kanssa… ja silloin Kjeld tunsi, kuinka veri nousee hänen poskiinsa ja suonissa polttaa.
Musta tintti seisoi sillä välin hotellin komeasti valaistussa huoneessa, vilkkaasti kuvaillen harhailujansa Lontoon kaduilla. Leikillisesti hän kertoi, kuinka hän oli joutunut harhaan poikkikaduilla, haeskellessaan juuri sitä lahjaa, minkä hän aikoi antaa miehellensä jouluksi, — hän kertoi, kuinka hän myötäänsä oli puhunut päättömiä, koettaessaan saada ihmisiä ymmärtämään häntä, mutta turhaan, ja kuinka vihdoin muuan pieni poika oli häntä armahtanut ja saattanut hänet hotelliin, jonka nimen hän kaikeksi onneksi oli muistanut.
Hänen miehensä rupesi laveasti selittelemään, kuinka kauhean ajattelematon hän oli ollut, mutta päätti nuhdesaarnansa siihen, että sieppasi hänet syliinsä, vakuuttaen, että Sanny oli suloisin ja hurmaavin nuori rouva kaikista nuorista rouvista koko maailmassa. Ja Sannysta tuntui niin omituisen turvalliselta hänen sylissään.
He söivät päivällistä yhdessä, heillä oli hyviä ruokia ja hyvää viiniä pöydässä, ja tämä aineellinen puoli teki Sannysta pian varsin järkevän ihmisen. Hän alkoi huomata olleensa koko lailla hermostunut ja katui kovasti antautuneensa tänä jouluaattona niin hillittömästi tunteittensa valtaan.
Kjeld on mielisairas, ja eihän kukaan voine vaatia, että hän, Sanny, viettäisi elämänsä mielisairaan miehen kanssa; hän, nuori, terve, elämänhaluinen… mitä hänellä on tekemistä Kjeldin tautiperäisten houreitten kanssa?… Miksikä hän oli käynyt hänen luonaan? Hänelle on Kjeld kuollut, vaikkapa vielä hengissäkin on. Ei vainkaan voi kukaan vaatia häntä palajamaan mielisairaan miehen luokse.
Hän tallentaa vuotuisen summan. Sen turvissa Kjeld saattaa elää huolettomasti, ilman taloudellisia ahdinkoja, tuossa suuressa kaupungissa… Sannyn omatunto on silloin rauhassa. Hän tiesi kyllä, että ennemmin Kjeld nälkään kuolee kuin ottaa lahjoja häneltä. Mutta sitten hänen mieleensä juohtui poika, joka oli uskottu hänen hoitoonsa: pojan tähden hän ei hyljänne apua.
Ja Sanny pani pyöreät, valkoiset kätensä ristiin syliinsä ja huokasi helpotuksen huokauksen.
Kello löi kahdeksan maailmankaupungin lukemattomista torneista.
Kjeld käveli vielä edestakaisin ilman määrää, ilman tarkotusta. Hän pysähtyi erään katolisen kirkon edustalle. Sen kirjavista ikkunoista heijasteli kirkas valo ulos.