Puolen tunnin kuluttua tulla ryntäsi newsboy sisään.
— Hei! — huusi hän, — minua on pyydetty joulujuhlaan tänä iltana!
— Ja poikanen heilutti pientä, valkoista paperilappua päänsä päällä.
Mutta katsahdettuaan Kjeldiin, hän tunsi ikään kuin mikä olisi pistänyt
häntä rintaan ja lisäsi häveten:
— Mutta minä en mene sinne.
— Tietysti sinä menet! — sanoi Kjeld päättävästi. — Sinun pitää iloita silloin kun saat. Sitäpaitsi on minun mieluista olla yksin, ajatuksineni, senhän tiedät. Etkähän sinä kauan siellä olekkaan.
— Kaksi tuntia vaan.
— Sepä se! Ja kun tulet, niin juomme sitten kupin lämmintä teetä yhdessä. Mene nyt ja pidä lystiä.
Hän lykkäsi pojan hiljaa ulos ovesta ja kuuli hänen vihellellen juoksevan katua pitkin. Sitten hän otti päällystakkinsa ylleen ja läksi ulos… Hän ei saattanut pysyä huoneessaan tänä iltana.
Ulkona pieksi lumi häntä kasvoihin, mutta hän painoi vaan hatun syvemmälle päähänsä ja jatkoi kulkuaan.
Hän ei huomannut, että kissa oli tullut mukaan ja hyppi hänen jäljessään lumessa, ja että koira juoksi hänen rinnallaan, vaarinottaen viisailla silmillään jokaista hänen liikettänsä. Vihdoinkin hän sattui vilkasemaan niihin, taputti silloin koiraa ja nosti kissan syliinsä. Hän tunsi, kuinka se tunkeusi hänen takkinsa alle, hakien lämmintä hänen kainalossaan.
Hän meni kukkakauppaan, ainoaan, mikä vielä oli auki, ja osti suuren vihkon jouluruusuja. Puutarhuri antoi sen hänelle puolesta hinnasta, se kun oli viimeinen, ja kääräsi sen huolellisesti silkkipaperiin.