Kjeld katseli kotvasen morsiantaan, ikäänkuin jotain harkiten, sitten hän aukasi kiivaasti vaununakkunan ja huusi ajajalle:
— Pääasemalle!
Morsian tarttui kauhistuneena hänen käsivarteensa.
— Mutta Kjeld, mitä ajatteletkaan! Vieraat odottavat meitä kotona, ja sitä paitsi, enhän saata toki matkustaa morsiuspuvussa!
Kjeld pyyhkäsi kädellään kuumaa otsaansa.
— Se on totta se! — sanoi hän. — Minä unhotin sen. Kummallista, miten paljon minä unhotan nykyjään!
Tuskan piirre ilmestyi hänen silmiinsä. Morsian tunsi niin hyvin tuon piirteen ja kiiruhti sitä haihduttamaan:
— Se johtuu ylimääräisestä ponnistuksesta! — sanoi hän. — Olet työskennellyt liian paljon viime aikoina. Enkä minä lainkaan ymmärrä, miksi oletkaan sitä tehnyt.
Kjeld laski kädestään morsiamen kätösen.
— En minäkään sitä ensin ymmärtänyt, mutta sittemmin se selveni mulle — sanoi hän. — Minulla tuntui olevan niin paljon valmistettavaa, ennenkuin aloin elää sitä mukavaa elämää, jota tästä puolin tulen viettämään, vapaana kaikista toimeentulon suruista ja huolista.