* * * * *
Sanny palasi myöhään kotiin teatterista sinä iltana, jolloin Kjeld oli käynyt häntä kysymässä. Hän oli syönyt illallista yhdessä yli-asianajajan kanssa näytelmän perästä, ja yli-asianajaja oli sitten saattanut hänet kotiin.
Nyt hän seisoi etehisessä ja päästi untuvakaapunsa solumaan hartioiltaan odottavan palvelijattaren käsivarrelle.
Sanny oli tullut nuorekkaammaksi ja sievemmäksi niiden kahden vuoden kuluessa, jotka olivat vierähtäneet siitä, kun hän saattoi miestään Middelfartiin. Hänen suloinen, notkea olentonsa liiteli salongeissa hienoin, verkallisin liikkein, jotka äänettömyytensä vuoksi muistuttivat käärmettä. Eikä hän olisi ollut nainen, ellei hän olisi huomannut, että juuri ne kiinnittivät miesten katseet häneen.
Yli-asianajajalla ja Sannylla oli ollut erittäin hupainen ilta yhdessä. Muutamat herrat, sulhasen tuttavapiiristä, olivat liittyneet heihin ja olivat kilvanneet keskenään kohteliaisuuden osoituksissa nuorelle rouvalle.
Yksi heistä, jonka erittäin hellä sydän heti herahteli yli laiteitten, kun hän vaan maistoi lasillisen viiniä, oli kumartunut nuoren rouvan puoleen ja hiljaisuudessa juonut hänen kanssaan "poissa olevan raukan" maljan. Ja Sannyn silmät olivat heti täyttyneet kyynelillä… Muutamat niistä olivat päälle päätteeksi vierähtäneet hänen viinilasiinsa, jossa vielä oli tippanen viiniä, ja kun Sanny sittemmin maistoi sitä, huomasi hän mielihyväkseen sen olevan suolaista.
Vaan nyt seisoi Sanny etehisessään ja ojenteli pyöreitä valkoisia käsivarsiaan, jotka olivat kyynäspäitä myöten paljaina, ja haukotteli hiukan välistä.
— Olen kauheasti uninen, — sanoi hän. — Onko täällä ketään käynyt minun poissa ollessani?
— Onpa niinkin, Jumala paratkoon! — sanoi palvelijatar ja laski kaapun käsistään. — Täällä kävi herra, jolla oli matkalaukku ja hattu ja oikein kummalliset silmät semmoiset. Hän sanoi olevansa meidän herran ystäviä ja tulleensa noutamaan jotain tavaraa hänelle ateliasta ja kellarista.
Sanny kääntyi reippaasti.