— Tosiaankin! — sanoi hän. — Siinä saattaa olla perää. Mutta se koskee kumminkin vaan syväaatteista väkeä. Me, köykäiset ihmiset, emme ota asioita noin vakavasti. Tiedättehän että: — —
"Saa köykäiset kyllä köykäisen.
He kosivat sattuman varaan. — —"
Kjeld hypähti pystyyn.
— Mistä te tuon laulun tunnette? — kysyi hän.
Toinen naurahti hiljaa.
— Luultavasti samasta lähteestä kuin tekin, — sanoi hän ja veti peitteen yllensä.
Kymmenen minuttia myöhemmin hän nukkui jo raskaasti.
Kjeld hiipi hiljaa hänen vuoteensa luo ja tarkasteli tyystin hänen kasvojaan, olisiko niissä kenties jokunen tuttu piirre. Mutta ilokseen hän ei mitään semmoista löytänyt.
Hän tyyntyi siis ja laskeutui taas lepäämään entiselle paikalleen. Mutta hänen korvissaan soi yhä tuon vieraan lause ja kirveltävä, pistelevä, pilkkaava sointu sanoissa:
"Saa köykäiset kyllä köykäisen.
He kosivat sattuman varaan. — —"