— Astu kynnyksesi yli, oma armaani! — lausui setä Frans, hänen epäröidessään, ja hehkuvin poskin astui Kaija sisään.
Setä Frans oli lähtiessään pitänyt huolta, että huoneet olisivat valaistut heidän tullessansa.
Pienessä somassa eteisessä paloi keltainen amppeli, ja arkihuoneesta loisti kirkas valo vanhoissa messinkilampeteissa.
Kaija ei voinut pidättää hämmästyksen huudahdusta, astuttuaan sisään ja nähdessään tuon "yllätyksen". Loistavat silmät ne hyväilivät noita vanhan-aikuisia, leikkauskoristeisia huonekaluja vuoroin kutakin.
— No niin, enkös minä ole käyttänyt aikaani hyvin? — kysyi setä
Frans. — Katsopas, en minä niitä huonoimpiakaan puuseppiä liene.
— Sinäkö! Sinähän olet täysi mestari! — myhähti Kaija, katsahtaen häntä silmiin. — Tiesin sinun pystyvän moneen asiaan; tätä en olisi osannut odottaa.
— Et maar.
— Ja kuinka koko huone on kauttaaltaan sinua… jospa minuakin!
Totta kai! Et väinkään ollut ajatuksistani poissa, kun näitä laittelin.
— Entäs ruokasali! Vanhat hyllyt poslineja varten pitkin seiniä, ja tuo hauska, pullea teekeittiö pöydällä!