— Lysti niitä on katsella, noita tuossa, on niinkin, — lausui hän pitkäveteisesti. Hän ei saattanut vetää silmiään pois kolmesta olennosta ovella tuolla.
— On maar, — myönsi toinen; — on sillä miehellä syytä iloinen ollakin.
Ja sitten he läksivät liikkeelle, sylkäisivät poikki tien ja kulkivat edelleen. Tietämättänsäkin he sitten huokasivat kukin.
Mutta setä Frans pani kätensä Kaijan vyötäisille ja katsoi hänen silmiinsä, ilosta loistaviin.
— Yhden ainoan vuorokauden kuluessa on minulla ollut niin paljo onnea, ett'en enää elämäpäivinäni voi köyhäksi tulla, — virkkoi hän.
— Isä! — huudahti Helle, huomattuaan riemuisan helyn hänen äänessään. — Onko sitä aina niin iloinen, kun naimisiin menee?
Setä Fransilta pääsi nauru, heleä ja sydämellinen.
— Tietysti, poikaseni! — sanoi hän ja veti Kaijan mukanansa sisään.
— Sitten menee Helle naimisiin ja, — julisti piltti sanomattoman arvokkaasti, tepastellen kädet housujen taskussa perässä.
Kalastajan emäntä oli sillä välin koristanut tuvan yltä yleensä keltanarsisseilla, joita kansa sanoo pääsiäisliljoiksi. Niitä oli ruukuissa pöydillä ja akkunalaudoilla, niitä oli seppeleenä valkoisella pöytäliinalla ja suurissa, keltaisissa kimpuissa öljytaulujen ympärillä.