Poika loikoi vuoteessaan, katsellen äitiänsä suurin, kysyvin silmin.
— Missä isä? — kysyi hän jälleen, kun äiti suuteli häntä, sanoen hyvää yötä.
— En tiedä, Helle,… kenties hän on taivaassa.
— Miks'eikäs äiti ja Helle ja?
— Siks'että… siks'että… ett'ei kukaan avaa meille ovea.
— Miks'ei! Eikös ne kuule meitä?
— Ei.
— Ota sitten tuo suuri ruoska ja paukauta, niin kyllä Jumala kuulee.
— Ei kuule, Helle!
— Ota rumpu sitten, se isän iso rumpu! Eikös Jumala sitäkään kuule, vai?