— Hän suuttui ja läksi ulos.
Kaija kumartui, hiukan myhähtäen, ja nosti laakeriseppeleen, jonka
Pietari Dam oli viskannut lattialle.
— Pietarin on niin vaikea sietää kritikkiä, — lisäsi hän sitten säälien.
— Ja sinä kenties olit liian ankara hänelle, hänen palatessaan kotia, suosioista huumauneena? — virkkoi setä piloillaan.
Kaija näki Frans sedän hyväntahtoisen hymyn, ja silloin nousi hänelle vedet silmiin.
— Niin olinkin, — sanoi hän, — mutta se on auttamattomissa nyt.
— Eikö mitä! — virkkoi setä Frans reippaasti. — Minä lähden hakemaan häntä.
Ja samassa hän jo pyörähti kantapäillään ja astui portaita alas. Kaija jäi hetkeksi aikaa seisomaan laakeriseppele toisessa kädessä ja kukkaset toisessa. Sitten hän laski seppeleen pianolle, kävi vesilasin ja pani ruusut siihen, yksitellen. Verkalleen ja huolellisesti hän niitä siihen sovitteli. Sitten hän istahti lähinnä eteistä olevalle tuolille, jännityksellä kuunnellen jok'ainoata ääntä portailta. Kukkalasia hän piteli kädessään, kumartuen tuon tuostakin sen puoleen ja pyyhkäisten poskeansa sen sulkkuisia lehtiä vasten. Kuinka usein hän, näin hän mietiskeli, ennen vanhaan, milloin oikein tahtoi hyväillä Frans setää, oli pyyhkäissyt poskeansa hänen poskeaan vasten… Tokkopa setä Frans milloinkaan enää kaipaa noita hyväilyjä?…
Äkkiä hän paiskasi lasin pöytään ja kavahti pystyyn. Hän oli kuullut askeleita portailta. Ennenkuin kello soikaan, oli hän avannut oven.
Pietari Dam tuli sisään käsi kädessä Frans sedän kanssa. Kumpikin oli varsin hilpeällä mielin.