— Kiitos, että tulitte, — virkkoi Kaija hiljaa ja sydämellisesti.
— Niin, kun tämä kerran sen kunnian kelle tekee, — Pietari Dam löi lujasti Frans setää olkapäähän, — silloin ei tinkimisistä taikaa. Ei hän ylipäänsä niitä ole, jotka minua ylenmäärin kiitteleisivät, mutta tän'iltana hän ei ylistyssanoja säästä.
Kaijan silmät loistivat.
— Erittäin hyvin sinä näyttelitkin, — sanoi hän.
— No sehän kuuluu hauskalta, — vastasi Pietari Dam, myhäillen tyytyväisenä ja ottaen vaimoaan vyötäisistä, — johan sinäkin, huomaan ma, olet järkevä.
Mitä iloisimmalla mielellä menivät kaikki kolme ruokasaliin, jossa Kaija oli pannut pöytään viiniä ja koristeeksi kukkasia. Pietari Dam oli koko illan miellyttävin lapsi, mitä ajatella saattaa. Silloin hän oli herttaisimmillaan kuin hänen turhamaisuutensa oli tyydytetty, ja siksi paljo taiteilijanverta hänen suonissaan virtasi, ett'ei tuo turhamaisuus käynyt naurettavaksi.
Setä Frans oli sinä iltana vähällä antaa sydämensä Peter Damille, ja Kaija katseli häntä iloisemmin kuin moneen kuukauteen. Peter Dam kohosi Kaijan silmissä, koskapa setä Frans tunnustaa hänet taiteilijaksi. Hän ei olisi koskaan luullut Frans sedän tekevän sitä niin julkisesti kuin nyt. Kaija kohotti lasinsa ja katsoi pöydän yli Peter Damiin.
— Glück auf! — virkkoi hän hiljaa, yhtä paljon itselleen kuin miehelleen.
Ja setä Frans — ei Peter Dam — vastasi samalla hiljaisella, sydämellisellä tavalla:
— Glück auf!