Hän läksi samana iltana, mitä hilpeimmässä mielentilassa.
Setä Frans hengitti helpommin, Pietari Damin lähdettyä, mutta Kaija oli kauan aikaa ääneti ja apealla mielin. Vaikk'ei hän hetkeäkään ikävöinnyt häntä, oli hänestä kumminkin tuntunut katkeralta, nähdessään hänen lähtevän. Kaijasta tuntui, niinkuin hänen miehensä olisi siten tehnyt kavalluksen — ei häntä, vaan lasta kohtaan. Onhan se hänenkin lapsensa. Hänen mieltänsä kirveli, nähdessään, kuinka kylmäkiskoisesti mies saattaa ajatella tuota asiata.
Mutta Pietari Dam viipyi koko kesäloman Bornholmassa, ja niinpä tapahtui, että juuri setä Fransista — henkisesti puhuen — tuli lapsen isä: hänellehän Kaija siitä haasteli omalla lämpimällä, hiljaisella tavallaan, äänessä hely, joka saattoi olla niin salaperäinen, ja silmissä ilme niin merkillisesti sisäinen.
Hänellehän Kaija näytti pienen kätkyen, ja kuinka äärettömän juhlallisesti hän osasikaan vetää syrjään nuo vaaleansiniset silkkiuutimet! Ei hän millään muotoa olisi näyttänyt sitä kellenkään muulle kuin juuri Frans sedälle.
Setä ei siitä pitäin milloinkaan unohtanut, kuinka Kaija oli kuiskaissut hänelle: "Tules katsomaan!" ja sitten varpaillaan kulkenut hänen edellänsä portaita ylös.
Setä Frans oli yllättänyt itsensä siinä, että itsekin astuu varpaillaan.
Kaija pysähtyi pienen ullakkokamarin oven eteen ja avasi sen… varovasti, voi kuinka varovasti! lykkäsi sedän edellänsä sisään ja sulki nopeasti oven.
Keskellä lattiata seisoi kätkyt, pehmoinen ja rauhallinen, niin siro, sininen — pieni kuningaskunta, joka vaan valtijaansa vuottaa! Ja sen vieressä seisoi Kaija, kädet ristissä, pää hiukan kallellaan ja pyhän hartauden ilme nuorilla kasvoillansa. Ohimoilla kiemurteli kullanruskea tukka, ja veri vuoroin hulvahti hennoille poskille, vuoroin pakeni jälleen pois.
Frans sedästä tuntui kuin ei hän milloinkaan olisi rakastanut Kaijaa niin palavasti kuin nyt, jolloin se, mikä syvintä ja naisellisinta hänessä oli, astui niin täydessä voimassaan esille. Mutta sitten hänet jälleen valtasivat nuo kummalliset harhaluulot, joihin hän oli joutunut muutama viikko ennen häitä: silloin oli hänestä tuntunut, että se on hänen ja Kaijan koti, jota hän laittelee kuntoon; nyt hänestä tuntui tuokion aikaa, että se on hänen ja Kaijan lapsi, jota he odottelevat. Tietämättänsäkin hän pyyhkäisi kädellään kätkyen laitaa, ja niin paljo oli hellyyttä tuossa liikkeessä, että Kaija ehdottomasti tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä.
Ja sitten hän hiljaa avasi oven ja hiipi varpaillaan takaisin portaita alas.