Silloin myhähti setä Frans… myhähti hiljaa ja niin sisäisesti.
— Olen antanut sinulle kerran koko rakkauteni, — virkkoi hän, — enkä koskaan ota lahjojani takaisin.
Kaija ei kyennyt vastaamaan. Hän painoi sedän käden kiinni poskeensa ja vei sen ikäänkuin sattumoisin huulilleen.
— Ja vielä yksi asia, — kuiskasi Kaija.
Toinen kumartui lähemmäs, paremmin kuullaksensa.
— Jos minä kuolen, otatko pojan?
— Et sinä kuole.
— Mutta jos kuolen.
— Niin minä otan pojan, — vastasi setä Frans, vaistomaisesti kääntyen lapsen puoleen.
— Malta, — virkkoi Kaija, yrittäen nostaa päätänsä, — minä näytän hänet sinulle. Mutta minä tahdon itse… itse!