— Niin, kyllä kaiketi sinä siihen suostut, — virkkoi Pietari Dam pisteliäästä.
— Mutta yhdellä ehdolla.
Hän katsahti kummissaan Kaijaan. Onko hänellä todellakin ehtoja? Eikö hän halukkaasti tartu kiinni tähän keinoon, päästäkseen miehestänsä irti?
— En ymmärrä sinua, — sanoi hän, vaikka samassa ymmärsi varsin hyvin.
Kaija katsoi häntä suoraan silmiin ja lausui rohkeasti:
— Ellet sinä luovu vaatimuksistasi lapseen, niin pysyn minäkin vaatimuksissani ja olen edelleen vaimonasi täällä.
Toinen ei vastannut, istui vain Kaijaa katsellen: häntä alkoi aavistuttaa, mitä hän oli kadottanut, syöstessään luotaan tämän naisen, joka kernaammin sallii repiä sydämensä kahtia kuin luopua lapsestaan, jonka hän on maailmaan tuonut. Ja Pietari Dam oli vähällä uudistaa vaatimuksensa, saadakseen sillä tavoin hänet itseensä kiinnitetyksi. Mutta sitten hän muisti kapteenin kasvot, hänen sanoessaan: "Minä vaadin teitä naimisiin hänen kanssaan!"
Nuo kasvot ne olivat ikäänkuin polttauneet hänen tajuntaansa, — niin kalpeat ne olivat olleet, ja niin hurja uhka oli niissä ilmennyt. Sitä paitsi, olihan Pietari Dam Hennylle jo luvannut ottaa avioeron. Henny ja hän olivat yhtä mieltä molemmanpuolisesta vapaudesta, kunhan vaan ulkonainen side on olemassa. Henny oli luvannut, ett'ei hän milloinkaan asetu vastakynteen, niinkuin Kaija oli tehnyt. Hennyn kanssa hän on niinmuodoin oleva vapaampi. Ja kun oikein asiata ajattelee, niin mitäpäs epäröimisen syytä tässä oikeastaan onkaan…
Mutta Kaija seisoi yhä hänen edessään käsivarret ristissä rinnalla ja kova jännitys kasvoissa. Hän hengitti syvään ja raskaasti… turhaan hän ponnisteli, liikutustaan salataksensa. Ja äkkiä iski Pietari Damiin halu, ruveta kiduttamaan häntä.
— Niin, parasta lienee, että asiat pysyvät entisellään, — virkkoi hän.