Huomenissa hän puheli varsin keveästi ja luonnollisesti siitä, mitenkä asiat parhaiten järjestettäisiin, eikä paljoa puuttunut, ett'ei hän myhähtänyt, ajatellessaan, kuinka raskaan yön Kaija oli viettänyt hänen tähtensä.
Neljäs osa Kaijan omaisuutta oli tallella. Sen koroilla, ja saaden lisäksi viisisataa kruunua vuosittain, Kaija tulee huoleti toimeen lapsen kanssa. Dam tarjoutui heti kohta suorittamaan nuo viisisataa kruunua, mutta Kaija ilmoitti jyrkästi tahtovansa itse pitää huolta pojasta, — hän on oleva onnellinen, saadessaan tehdä työtä lapsensa tähden.
Pietari Dam katsahti häneen, olkapäitään kohauttaen. Kaijan into oli hänen mielestään jotakuinkin liioiteltua, ja pian hän lakkasi rahojaan tyrkyttämästäkin: Jos Kaija niin jyrkästi kieltäytyy käyttämästä noita viittäsataa kruunua — enfin! Osaa hän ne itsekin käyttää.
Ja vihellellen hän astui portaita alas.
* * * * *
Kaija oli kirjoittanut pari riviä Frans sedälle, ilmoittaen muutamalla sanalla, mitä tapahtunut oli, ja pyytäen häntä vuokraamaan hänelle ja pojalle pienen asunnon.
"Niin pian kuin suinkin sopivan saat," oli hän kirjoittanut, "sillä minä muuttaisin nyt heti."
Kirje oli saapunut perille kaiketikin jo viisi tuntia sitten, mutta setä Fransia ei vieläkään kuulunut. Yhä vieläkin istui Kaija, korva eteisen ovea kohti, odotellen, milloin kuuluu tuttuja askeleita portailta. Hänet oli jälleen vallannut tuo tuskallinen pelko, joka aika ajoin sai hänen sydämensä sykkimään niin rajusti, että jok'ainoa lyönti teki kipeätä.
Mitähän, jos hän onkin kuollut! Jos ei hän jaksanutkaan kestää sitä sanomaa, että minä olen vapaa! Jos en enää milloinkaan saa tilaisuutta sanoa hänelle:
"Kolme vuotta vielä, setä Frans… kolme vuotta vielä… sitten me astumme luvattuun maahan!"