— Hiukan, hiukan se vielä vaivaa, tunnusti hän hiljaa, — se nyt ei ole autettavissa. Koetan kaikin voimin sitä vastustaa, Jost, mutta kun taas olit kolme päivää poissa, pääsi se voitolle. Kirjoitin Melchi Hangsteinerille pitkän kirjeen. Sainhan sen toki tehdä, armaani?
Tuo ei minua miellyttänyt. Hiukan ivallisesti sanoin:
— Kyllä se Melchi sentään asustaa jossakin sydämesi sopukassa!
Duglore punehtui ja puolustelihe:
— Muita tunteita minulla ei ole Melchiä kohtaan, kuin harrasta kunnioitusta siksi että hän jälleen on asettunut Selmattiin asumaan ja kiitollisuutta siitä ettei hän jätä kotipaikkaamme, vanhempiemme hautoja, jänisten, gemssien ja kettujen, pöllöjen ja kotkain asuttavaksi. Tuntuu niin lohdulliselta ajatella että Selmatt'in laaksossa jälleen illoin yksikin valopilkku loistaa!
— Hyvä on, Duglore, ja oikeastaanhan minunkin pitäisi olla Melchille kiitollinen, kun hän niin epäitsekkäästi auttoi sinua matkaan, laskin minä leikkiä.
— Niin, vastasi Duglore silmät loistavina, — täytyyhän meillä olla kotitienoolla joku, joka kirjoittaa meille mitä siellä tapahtuu. Eihän ihminen elää ilman yhteyttä sen seudun kanssa, missä lapsuutensa on viettänyt. En ainakaan minä. Ja kotitienoo tuntuu yhä viehkeämmältä, kun sitä vieraalla maalla ajattelee. Kuinka selvästi näenkään edessäni Selmatt'in laakson, joka puun ja pensaan, jok kuvastuu Selachiin tai viheriöi vuoren rinteellä. Työskennellessäni hiljaa puutarhassa on minusta usein, kuin kuulisin kaukaa vuoren alle haudattujen kirkonkellojen soinnin jälleen ilmassa, ja rakkaat vainajamme heräisivät eloon ja käyskentelisivät päivänpaisteisilla kukkarinteillä.
Pelästyin nähdessäni mikä loiste valahti hänen tummiin, suuriin silmiinsä, kuten aina hänen kotiseudusta puhuessaan.
— Mutta ethän kumminkaan tahdo pois luotani, Duglore? sanoin lempeästi.
— Mitä ajatteletkaan, Jost! hymyili hän minua ujosti hyväillen. — Olenhan jo sanonut, että nyt on minun kotini siellä missä sinä olet. Oi Jost, jos me vain pian saisimme niin paljon rahaa kokoon, että voisimme mennä avioliittoon. Se olisi hartain toivomukseni. Häpeen niin kauheasti!