Tahdotonna salli hän minun hyväillä itseään.
— Mutta mitä on sitten tapahtunut, Duglore, miksi olet noin murheissasi? tutkistelin minä, tarkaten kuinka nääntyneeltä hän näytti.
Kesti pitkän, pitkän aikaa ennenkuin sain hänet puhumaan.
— Olen saanut 'kirjeen Melchiltä, sopersi hän vihdoin.
— Saanko lukea sen? pyysin minä.
Hän veti rutistuneen paperin taskustaan, ja minä luin kirjeen, mieli yhä lisääntyvän raivon ja kiihkeän tuskan vallassa.
»Rakas Duglore», kirjoitti Melchi, »olin odottanut että pian jälleen palaisit kotiin, ja minusta on hyvin ihmeellistä ettet vielä ole tullut. Kirjeesi hämmästyttää minua myöskin. Täällä puhutaan Jostista paljonkin, mutta ei mitään hyvää. Olin toissapäivänä Gauenburgissa raha-asioitten takia. Samalla hankin myöskin talooni kaikenmoista tavaraa, mitä tarvitsen. Silloin kuulin jo Zweibrüokenin majatalossa, että Jost on joutunut vankeuteen väärinpeluusta.»
Nuo katalat parjaajat! huusin minä.
Duglore, joka kädet kasvoilla murtuneena istui pöydän ääressä, vaikeroitsi ja sopersi hiljaa:
— Tuikeammin vihloo sydäntäni se mikä seuraa!