— Nyt olet sama Big kuin sinut ensi kerran nähdessäni, tarumaailmoiden tenhotar, kuiskasin minä. Mutta hänen kirsikanpunaisille huulilleen ilmestyi rukoileva hymy.
— Tahdon viettää kaiken elämäni sinun parissasi! naureskelin minä hellästi. Tiesin tuottavani Bigille mitä herttaisimman ilon muistuttaessani häntä noista kävelyretkellämme lausumistani sadoista. Mitä silloin olin hetkellisen huumauksen vallassa vakuuttanut, siitä oli tullut rakkautemme tunnuslause. Ilosta punastuen hän palkitsi minua lempeällä suutelolla.
Käsi kädessä ja poski vasten poskea istuimme vaieten ja autuaallisina saaren ylängöllä. Kaukana mannermaan puolella liiteli savupilvi hohtoisan merenpinnan yläpuolella vilkkuvien purjeiden välitse, ja haihtui hitaasti läntisen taivaanrannan äärettömyyteen.
— Siirtolaislaiva! virkahdin minä. Silloin kiintyi Bigkinkin katse valomerta halkovaan tummaan pilveen.
— Sitä tietähän mekin tulemme kulkemaan! sanoi hän hetken kuluttua, vakavailmeinen hymy huulillaan. Kerroinhan jo aikaisemmin sinulle, Jost, että omaisuuteni hoitaja Don Garcia Leo Quifort odottaa minua Meksikkoon. Sittemmin kirjoitti hän minulle vielä uudelleen, että minun välttämättömästi on sinne tuleminen, kun vastuunalaisuus ja ikä jo alkavat rasittaa häntä liiaksi. Tulethan sinä mukaan vapauttamaan minut tuosta minua uhkaavasta taakasta?
Iloisesti hän taputti käsiään.
— Tulen kyllä, Big, meidän täytyy järjestää tulevaisuutemme jollakin tavoin, vastasin minä miettiväisesti. — Mutta erään seikan sanon jo ennakolta: minä en ole niitä miehiä, jotka tyytyvät elämään vaimonsa varoista.
— Voi sinua, nyrpisteli Big.
— Olen tähän saakka aina pyrkinyt oman ansioni perusteella olemaan jotakin ja kelpaamaan johonkin, jatkoin minä, huolimatta hänen pettymystä ilmaisevasta katseestaan. — Kuten olisin tehnyt, jos olisit ollut köyhä, niin teen nytkin, vaikka olet rikas: ryhdyn työhön! Tarvitsen sitä voidakseni olla onnellinen.
Tuokion aikaa hän oli nyreissään, sitten hän huudahti riemuisasti: