— Häämmekö? kysyi hän hymyillen ja punehtuen. — Olenhan sanonut sinulle että kasvatukseni on ollut aivan pakanallinen. Kaikkein pakanallisimmat mielipiteet minulla on häätavoista. Miksi pitää uskoa meistä välittämättömälle papille, miksi ilmaista ihmisille sellaista, jonka tulee sisimmän, luonnon pyhittämän tunteen mukaan olla hetki, josta rakastavaiset yksin tietävät? Jos kaipaisin kirkon välitystä, niin valitsisin Helgolannin kirkon, jossa vihkimismenot ovat yksinkertaisimmat. Mutta tahtoisin papeista ja laeista riippumatonna vapaasti seurata sinua uskollisena vaimonasi. Eihän minulla ole koko maailmassa ketään muuta kuin sinä!
Hänen kasvoillaan kuvastui rakastavan naisen kiihkeä hellyys.
— Mustalainen! virkahdin minä vastaan. Tunteesi kunniassa, — mutta ehkäpä on olemassa käytännöllisiä seikkoja, joiden takia meidän olisi annettava vihkiä itsemme lainmukaisesti.
Sanani panivat hänet miettimään.
— No, jos niin on, lausui hän, — niin tulen kanssasi vihille. Ehkä sitten Meksikossa. Mutta arvaapas kuinka olen ajatellut häämme täällä vietettäviksi?
Hänen huulensa vetääntyivät suloiseen hymyy — Kuinka sitten? kysyin jännitettynä.
— Juhlallisemmin kuin konsanaan kukaan kuningatar on häitään viettänyt, vastasi hän katsoen minua riemuisasti silmiin. — Jost, haluaisin tyttöaikani lopettajaisiksi tehdä tuon pitkän ilmapalloretken, jota Hampurissa suunnittelimme, vaan joka tuli estetyksi. Suostuthan siihen, Jost?
— Saithan jo Hampurissa lupaukseni, vastasin minä, — mutta jos sallit minun sekaantua asioihisi, niin haluaisin kysyä: etkö ole tuhlari, Big?
— Mitäpä siitä, jos olenkin yhden päivän? nauroi hän. — Etkös sinäkin riemuitse tuosta retkestä?
— Tietysti, vastasin minä. — Eihän voi olla olemassa mitään ihanampaa kuin retki sinun seurassasi, Big, sinisessä ilmameressä.