— Uudelleen, Jost! riemahteli Big. Hänen kasvoillaan säteili hilpeä innostus. Hän hymyili hurmaavasti, lähensi suunsa korvaani ja kuiskasi kiihkeästi:
— Jost, jos voisit suostua siihen! Haluaisin tulla ilmapurjehtijan vaimoksi! Sinä uljas Jostini!
Tuo ei ollut enää pilaa, vaan Big lausui ilmi sydämensä hartaan toivomuksen. Ilmapurjehdus oli saattanut hänet haltioihinsa, ja hänen silmänsä säihkyivät lumoavina.
Oliko Sommerfeld kuullut hänen kuiskauksensa? Hän loi minuun vaieten läpitunkevan katseen, sitten hän lausui:
— En yleensä hevillä kehota ketään ryhtymään toimeeni. Mutta teillä, herra Wildi, on menestymisen edellytykset, tarmoa katseessa ja tarmoa mielessä. Olisin ylpeä, jos saisin ohjata teidät alalleni!
Vastasin hänelle kieltävästi, mutta lumouksiin oli ilmapurjehdus minutkin saanut. Vaieten tuijotin eteeni. Valkoisten saarten kaltaisina jäivät pilvet taaksemme avaruuteen, mutta »Saturnus» laskeutui hitaasti alempiin ilmakerroksiin, ja kodikkaana lähestyi meitä maa, hohtaen yhä kirkkaammin värein. Linnat ja kylät loistivat päivänpaisteessa, ja me kuljimme hopeanhohteisen virran ylitse, jonka pintaa laivat kyntivät. Kaukana häämöttivät metsämaisemat tummina varjoina vaaleata taustaa vastaan. Mainen elämä tervehti meitä tutuin äänin. Kuului veturin vihellys ja kellonsoittoa muutamasta kaupungista. Kouluista rientävät lapset huomasivat pallomme ylhäällä ilmassa. He liehuttivat lakkejaan, kuulimme heidän riemuhuutonsa ja pyyntönsä: — Laskekaa täällä maahan, tehkää hyvin! — ja kaduilla syntyi hyörinää kuin muurahaispesässä, johon on pistetty keppi. Mutta kaupunki jäi jo taaksemme. Muuan talonpoika, joka perhekuntineen työskenteli pellollaan, havaitsi aluksemme. Tuikeasti hän kiirehti kaikkia, ihmisiä ja hevosia rattaineen rientämään kotia kohden, kuin olisi itse paholainen siinä tulla kiitänyt ilmojen halki.
Onko minun rupeaminen ilmapurjehtijaksi vai ei? Ajatuksiin vaipuneena silmäilin ulos avaruuteen. Mutta Sommerfeld oli sillävälin valmistanut meille oivan virvoituksen, keittänyt teetä, sammuttamattomalla kalkilla, jolle oli vettä valanut. Kunnioittavaisena hän kääntyi morsioni puoleen lausuen:
— Olen täyttänyt kaikki määräyksenne, neiti!
Ruokakopasta tuli nyt esiin kaikenlaisia herkkuja ja pullo kuohuvaa, tulista ranskanviiniä.
— Enkös ole ollut oiva emäntä? laski Big ylpeillen leikkiä. Mutta laseja kilisyttäessämme hän nauraen loi minuun kiihkeän katseen ja lausui: