Muutamia viikkoja myöhemmin, lähellä joulua, joka oli töinen, minkä Meksikossa vietimme, yhtiömme kaivoksessa tapahtui kova onnettomuus. Muuan irlantilainen, jolla oli vähäpätöinen insinöörintoimi hoidettavanaan, joutui ennen aikojaan lauenneen räjähdyspanoksen uhriksi.
-— Hän ei jätä jälkeensä ketään muuta kuin kaksivuotisen lapsen, kuulin työväen sanovan. Lapsi-raukka! Äskettäin se kadotti äitinsäkin!
Menin katsomaan lasta, aikeissa jättää sen Bigin huostaan, mutta epäröiden otin sen mukaani. Tuo pikku olento oli ruma, ei kuin luuta ja nahkaa ja sairaalloisen näköinen.
Tässä tuon sinulle joululahjan! sanoin minä ojentaen arasti Bigille tuon säälittävän olennon.
Hän mutisti suutansa sen nähdessään, mutta pian pääsi naisellinen armahtavaisuus kumminkin voitolle, ja kun lapsen sameisiin silmiin ilmestyi ilonhohde, sen nähdessä pienen joulupuun, oli se voittanut Bigin rakkauden. Maud — se oli pienokaisen nimi — sai osakseen niin hyvän hoidon kuin olisi ollut oma lapsemme, mutta vahvistumaan ja sievistymään se ei silti ruvennut, vaan sen ainoana kauneutena oli kiitollinen katse, jolla se vaieten palkitsi sille osoitetun hyvyyden. Seuraavana syksynä alkoi se sairastella. — Yleistä heikkoutta! sanoi lääkäri olkapäitään kohauttaen. Big teki kaiken voitavansa pelastaakseen kuolemasta pienokaisen, joka oli liian heikko voidakseen elää. Hänen uhrautuvaisuutensa oli liikuttavan väsymätön, mutta kun joulu jälkeen saapui, lepäsi Maud joulupuun vieressä pienessä arkussaan.
Tuo itsessään vähäpätöinen kuolemantapaus, joka oli ollut odotettavissakin, järkytti Bigin mieltä kaamealla ja käsittämättömällä voimalla.
— Toivokaamme että Maudin seuraajana saamme vielä nähdä oman, häntä viehkeämmän lapsen, lohdutin häntä, hänen tuijottaessaan kalpeana eteensä.
Silloin hän hypähti pystyyn, kasvot tuskasta vääntyneinä.
— Mitä ajatteletkaan, Jost, sopersi hän. — Minäkö saisin oman lapsen, kun vieraatkin lapset kuolevat niin pian kuin niihin kosken! Tiedän, että jokaisen lapsen, johon minä kiinnyn, täytyy kuolla!
Kuin kouristuksissa taapäin taipuneena hän seisoi siinä toivottoman kauhun kuvana.