— Ja oletko sitten jälleen iloinen Bigini, kuten muinoin Hampurin aikoina?
— Koetan unohtaa että maailmassa on olemassa niin surkeata kuin nuo pienet kaivosorjat, kuiskasi hän, — ja ajatella vain sitä kuinka sanomattoman hyvä sinä minulle olet, oma Jostini. Tiedän että sinä mieluimmin jäisit Marfiliin, — mutia Euroopassa olen jälleen oleva sinun iloinen vaimosi. Sen olen sinulle velkaa!
Hän katsoi minuun silmin, jotka loistivat kuin auringot.
Vihlovin sydämin olin tehnyt päätökseni, mutta enhän koko maailmassa omistanut muita kuin Bigin, ja rakastin vaimoani ylitse kaiken.
Huhtikuun alussa läksimme Guanajuaton kaivostienoosta matkustaaksemme Eurooppaan, minä kiihkeämmän tuskan vallassa kuin Big voi aavistaakaan. Luopuessani paikastani Marfilissa luovuin myöskin viettämästä tavallista arkielämää, joka itse asiassa olisi ollut enin mieleni mukaista. Ivatakseni kohtaloa, joka ei ollut sallinut Marfilissa suunnittelemieni tuumien toteutua, hieman myöskin luontaisten taipumusteni tyydyttämiseksi sekä rakkaudesta vaimooni rupesin nyt ilmapurjehtijaksi.
Rakas Hannuni! Ei ole koskaan ollut Jost Wildi nimistä ilmapurjehtijaa, mutta sensijaan kyllä Leo Quifort niminen. Kuuntele, mitä maailmalla on hänestä kerrottavaa! Vaikka se helposti unohtaa, elää kumminkin vielä laajoissa maissa ja lukuisissa kaupungeissa runsaasti ihmisiä, jotka muistava tuon sointuisan nimen. He sanovat sinulle: »Hän oli varovaisimpia ja rohkeimpia ilmapurjehtijoita, mitä on ollut. Hänellä oli hurmaavan ihana vaimo. Hieno taiteilijapari se oli, joka ei konsanaan antanut aihetta panetteluihin. Ei puuttunut naisia, jotka salaisin, kuumin katsein rukoilivat tuon ylvään kapteeni Leo Quifort'in suosiota, ei miehiä, jotka olisivat uhranneet kunniansa, saadaksensa Big Quifort'ilta rohkaisevan hymyilyn. Kapteeni suoriutui naisten tulisista silmäyksistä kohteliailla pilapuheilla ja yksi ainoa kopea katse Big Quifort'in silmistä masensi miehet siinä määrin, etteivät he enää toiste uskaltaneet häntä lähestyä. Ei konsanaan mies eikä nainen kyennyt järkyttämään tuon avioparin keskinäistä uskollisuutta. Mutta eräänä kesänä meksikkolainen ilmapurjehtija kumminkin retkeili yksin. Siihen keksittiin kaikenmoisia selityksiä. Kapteeni itse ei koskaan kajonnut noihin moniin juttuihin, joita laadittiin Big Quifort'in katoamisesta ja hänestä itsestään, vaan kävi aina salaperäisemmäksi.»
Tähän tapaan sinulle, Hannuni, kerrotaan, jos suurissa kaupungeissa pyydät tietoja Leo Quifort'ista. Miksikö ilmapurjehtijana en jälleen nimittänyt itseäni entisellä rakkaalla niinelläni Jost Wildi, vaan pidin tuon vieraan nimen Leo Quifort, jota en koskaan ole voinut oikein sietää? Minua hävetti ajatellessa että entisillä kotiseuduillani ehkä joskus saataisiin tietää että minä, kunnianarvoisen talonpojan ja kivitaulukauppiaan Klaus Wildin poika, Selmatt'ista syntyisin, olin joutunut seikkaiiijain ja mustalaiselämää viettäväin taiturien säätyyn. Mutta Bigilleni olin tehnyt suurimman hyväntyön minkä voin.
Ilmapallossa käy monenmoista unohtaminen, ja tuo elämämme, joka oli vapaata kuin lintujen, vapautti Bigin mielen synkistä ajatuksista, jotka Marfilissa olivat häntä vaivanneet. Hän piti lupauksensa. Hänestä tuli jälleen iloinen vaimoni, hilpeä suuren maailman lapsi, joka aina herätti ihmisissä mielenkiintoa, voitti heidän suosionsa ja ihailunsa. Iloinen vaimoni? Mietin haaveksien, onko tuo totta.
Vienosti suhisevat sypressit meren rannalla.
* * * * *