Hetkisen ajaksi hän näytti vapautuvan epätoivostaan. Mutta äkkiä hän huusi:
— Miksi olet niin kalpea, miksi katsot minuun niin tyrmistyneenä, Jost?
Vaikeroiden ja vavahtelevin sormin hän raastoi ihanaa tukkaansa, joka kuin vaaleanruskea vaippa valui alas hänen hartioilleen. Mutta kohta hän kavahti istualleen. Sekavain suortuvien takaa tuijottivat hänen sinisilmänsä kauhistuneena eteensä kuin olisivat nähneet aaveen, hänen suloiset kasvonsa vääntyivät, ja kouristuskohtaus sai hänen käsivartensa nytkähtelemään.
— Mitä minun täytyykään kärsiä, Jost! Se, mikä minua kiduttaa, ei ole tuo pieni kirja, kirkaisi hän, — vaan minä tiedän, minkätähden kärsin. Duglore Imoberstegin takia minä en voi lastani synnyttää!
Hän läähätti tuskallisesti. Sitten seurasi kimakka huuto:
— Jost, Jost-parka, olen rikkonut Duglore Imoberstegiä ja äitiyden pyhyyttä vastaan!
Minusta oli kuin maa olisi vavahtaen haljennut allani ja helvetin myrkylliset liekit syöksyneet esiin. Voimatonna vaipui Big takaisin patjalle, valittaen ja nyyhkyttäen ja itkien yhtä katkerasti kuin muinoin Hampurin sairashuoneella kihlautumisemme jälkeen. Mutta tämä itku oli sisällisen vapautumisen itkua! Kun vavisten ja saamatta sanaa esiin vaivuin hänen vuoteensa ääreen, ojensi hän minulle vavahtelevan, kylmän hien peittämän kätensä.
— Jost, olen kirjoittanut sinulle kirjeen, nyyhkytti hän kuuman kyynelvirran huuhdellessa hänen poskiaan. — Tässä on pienen lippaani avain. Lipas on tuolla viereisessä huoneessa. Mene, lue mitä olen kirjoittanut, mutta elä lue sitä minun nähteni! Mene, Jost! Anna anteeksi, jos voit antaa! Mene — — —
Sanat katkesivat hänen hehkuville huulilleen. Mutta sisälliset tuskat pakottivat tuon voimattoman, kidutetun olennon jälleen pystyyn. — Mene; rukoili hän. — Mene lukemaan!
Hoipersin viereiseen huoneeseen ja avasin vavahtelevin sormin norsunluusta veistetyn muinaismeksikkolaisen lippaan. Siinä olivat nuo Bigin rakkaalla käsialalla kirjoitetut lehtiset, mutta kirjainten terävähköt muodot todistivat tuskasta ja mieIenliikutuksesta, joiden vallassa kirjoittaja oli ollut. Maailma oli mustenemaisillaan silmissäni, vaan kooten viimeiset voimani kykenin kumminkin lukemaan vaimoni tunnustuksen.