— Ei, uskoton vaimo ei hän ollut, — hän oli rakastanut liiaksi. Se oli hänen rikoksensa. Se on annettu hänelle anteeksi!
Kalastajaviitalla hän lepäsi. Iltarusko loitsi viimeisen elonhohteen hänen suloisille kasvoilleen, joita kirkasti kärsimyksensä loppuun kärsineen rauha, ja vaaleanruskeat suortuvat verhosivat kuin viittaan hänen solakan vartensa. Hänen kylmä kätösensä käteeni suljettuna lepäsin polvillani hänen vieressään ja itkin:
— Big, tenhottareni, suloinen vaimoni, herttainen toverini, miksi läksit luotani?
Paperikaistale, jonka hän oli kätkenyt povelleen, antoi vastauksen:
— En voinut elää. Suutelen ja syleilen sinua, armas mieheni!
Lämpöinen keväinen kuutamoyö levitti salaperäisen tunnelmansa yli maan, meren ja taivaan. Silloin veimme veneellämme vaimoni hiljaa kaupunkiin.
Pyrkien kohtalon tarkoituksia itselleni tulkitsemaan istuin koleihin mietteisiin vaipuneena murtunein mielin pienessä huvilassamme, valvoen Bigin ruumiin ääressä, kuten monasti olin valvonut hänen luonaan »Saturnuksessa» hänen uneen vaivuttuaan. Aamu tuli. Silloin soi ovikello. Lähetti postista!
— Herra Quifort, sanoi hän, — minulla on teille tuo herra Jost Wildille osoitettu kirje, jota niin monta kertaa olette postissa kysynyt.
Se sisälsi Dugloren vastauksen, ylevämielisen, hurskaan naisen vastauksen.
»Rakas Jost!» kirjoitti hän. »Kirjeesi pelästytti kovin minua ja miestäni. Vastaus on vähän viipynyt, kun Hangsteiner ei ensin tahtonut että kirjoittaisin. Mutta selvittelin hänelle niin kauan, mikä meidän velvollisuutemme kristittyinä on, kunnes hän antoi myöntymyksensä. Hän ottaa itse tänään kirjeen mukaansa Zweibrückeniin. Siis, rakas Jost — annan sinulle anteeksi nuoruutesi huikentelevaisuuden. Minun on helppo antaa se anteeksi, koska minulle on tuottanut suurta lohtua, ettet ollut niin rikollinen kuin me Hangsteinerin kanssa luulimme. Sydämessäni puhuikin aina ääni sinun puolestasi. Iloitsen siitä, että se oli oikeassa. Mutta yhtä asiaa pyydän sinulta, Jost! Unohda Hampurin tapahtumat ja ajattele kuten me itse, että vanhin tyttäremme on Hangsteinerin lapsi. Pidä talomme rauhaa kaiken ikäsi pyhänä! Tämän esitti Hangsteiner ehdoksi, luvatessaan että saisin kirjoittaa. Anna mukanaseuraava kirje vaimollesi. Pitkällisten taistelujen jälkeen olen nöyrtynyt Jumalan tutkimattoman tahdon alle. Rauha olkoon meille kaikille! Amen ja tervehdys! Duglore Hangsteiner.»