— Pidän tuosta miehestä, vastasin minä tyynesti ja miehekkäästi. —
Sinä tosin et ole koskaan kertonut minulle hänestä, vaan koulumestari
Kasperilta…
Isä ilmaisi liikkeellä ettei halunnut kuulla jatkoa.
— Huomaan salajuonia olevan tekeillä minun pettämisekseni, murisi hän kalseasti ja tylysti. — Sinä pidät Balmerista — niin, niin, — ja hän pitää sinusta!
Tähän hän keskeytti puheensa ja kiertokulkunsa. Mieli synkkänä menimme nyt päivällistä syömään, mutta minä en voinut kestää tuota äänetöntä epäsopua, vaan laskin lusikan pöydälle tinalautaseni viereen ja sanoin:
— Isä, olen jo saanut kyliäni tällaisesta elämästä. Eihän sinun tarvitse ääneti niellä vihaasi. Olen jo siinä iässä että voit keskustella kanssani.
— Vai niin, käytät heti tilaisuutta rikkoaksesi välimme, puuskui hän nousten paikaltaan. —'Voithan lähteä heti huomispäivänä Hampuriin, jos luulet menestyväsi maailmassa isäsi kirouksen seuraamana. Tietysti koulumestari sinun tahdostasi kirjoitti ja kehui sinua. Mene vain matkoihisi, heittiö!
— Isä, en tiedä lainkaan mitä koulumestari Kasper on kirjoittanut, ja vielä vähemmin tiedän mistään pyynnöistä minun puoleltani, vastasin kalpeana suuttumuksesta, hypäten pystyyn.
Silloin hän sentään hämmästyi, rykäisi sitten ja ärähti:
— Mutta minä tiedän!
— Sano, isä, mitä sitten on tapahtunut? pyysin kiihkeästi.