Nyt hän kääntyi minun puoleeni ja sanoi tuikeasti:
— Herra Wildi, ken haluaa käskijäksi, sen on osattava pitää toisia käskyläisinään, ja osattava halveksia heitä siitä että he sallivat itseään siten kohdella. Jos ette sitä tiedä, niin ette pääse pitkälle maailmassa!
Tuossa miehessä oli yhdistettynä kaksi luontoa, toinen kammottava, halveksumista uhkuva, toinen suopean hyväntahtoinen, — ja minuun nähden hän noudatti parempaa luontoansa. Süllbergin metsiköitä käyskennellessämme hän pyrki viitoittamaan minulle tien ihanaan, vapaaseen tulevaisuuteen. Eikä hänen hyväntahtoisuutensa ilmennyt ainoastaan sanoina. Vietettyämme yhdessä viehättävän sunnuntain, hän kutsutti minut luokseen työhuoneesensa ja otti minut vastaan salaperäisen näköisenä ja mitä herttaisimmasti hymyillen.
— Herra Wildi, lausui hän, — tahtoisin osoittaa tyytyväisyyttäni teidän tähänastiseen käytökseenne ja työhönne maksamalla teille melkoista paremman palkan kuin muille kauppahuoneeni palveluksessa oleville nuorukaisille ja toimittamalla teidät siten jo rahallisessa suhteessa tavallaan riippumattomaan asemaan, niin että voitte oppia omin päin rahaa käyttämään. Se taito ei ole niinkään helposti saavutettavissa, ja Hampuri suo runsaasti tilaisuutta sen oppimiseen. Nyt saatte kokeilla! Tehkääpä vaikka tyhmyyksiäkin — tuleehan niitä jokainen tehneeksi! — mutta pää pystyyn sittenkin! Tappiot, joita maailma meille tuottaa, opettavat meidät sitä hallitsemaan. No niin, olen määrännyt että teille on maksettava rahastosta joka kuukauden viime päivänä sata markkaa taskurahaa. Mehän olemme sentään aivan erinäisessä suhteessa toisiimme!
Yritin pukea valtavat tunteeni sanoihin, mutta Balmer teki epäävän kädenliikkeen ja jatkoi:
'— Minulla ei ole nyt aikaa pitempään keskusteluun, mutta yksi seikka vielä. Ensi sunnuntaina teemme huvimatkan Helgolantiin ja odotamme saavamme teidät mukaamme!
Olin autuaallisin ihminen koko Hampurissa ja iloitsin kuin lapsi. Merelle! Merelle! Ken olisi voinut uskoa että selmattilainen Jost Wildi kerran saisi nähdä meren!
XII.
Kirjoittaessani keväästä ja kesästä sirottelee talvi yhä runsaammin lunta Feuersteinin ylitse. Yö yöltä laskeutuu lumiraja vuoren kallioita, laitumia ja metsiköitä alaspäin. Tänään on se jo saavuttanut laakson, ja Selmatt'in katot hohtavat valkoisina, huomenna ulottuu tuo laaja peite jo yli koko tienoon. En voi kaukoputkellakaan erottaa missään gemssejä. Ne ovat vetääntyneet tuonne alas metsiin. Mutta nälkäiset korpit ovat tänään koirani mieliharmiksi nakutelleet tornini akkunoita. Kun se alkoi haukkua, sykähti sydämeni ilosta, sillä toivoin että jokin ihminen, kenties joku metsämies, oli tulossa!
Ei, saan tyytyä niiden olentojen seuraan, jotka entisyydestä astuvat eteeni. Tulet luokseni, sinisilmä Abigailini, tarunihana tenhottareni!