Tuossa on joukko pieniä kellastuneita kirjeitä. Olen saanut ne ymmärtämättömiltä puolikasvuisilta neitosilta tai nuorilta naisilta, jotka eivät olleet keksineet parempaa ajankulua ja sentähden pyysivät minua saapumaan salaiseen kohtaamiseen tai olivat miettineet kokoon muita salahankkeita.
Nyt ovat nuo kirjeet jälleen suljetut lippaaseen. Mennyttä — mennyttä! — —
* * * * *
Olin juuri matkalla Balmerin konttorista englanninkielen tunnille. Silloin huusivat Hampurin katu- ja juoksupojat: — Katsokaa, katsokaa ylös! Ilmapallo! — ilmapallo!
Siellä täällä seisoi kadunkulmissa ihmisiä vilkkaasti keskustellen ja katsoen ylöspäin ja viitaten kädellään sinistä kevättaivasta kohden. Minäkin pysähdyin, jääden katsomaan ylös. Komea kultapallo, samannäköinen, mutta suurempi vain kuin se, jonka olimme Dugloren ja Melchi Hangsteinerin kanssa nähneet kulkevan kynttilämessuaukon ja läheisten vuorten ylitse, leijaili kadulta nähtävänä hitaasti ja juhlallisesti jättiläisamppelin kaltaisena kaupungin punertavain kattojen ja mustain savutornien yläpuolella. Se ei ollut kovin korkealla ilmassa. Voi erottaa kopan ja yksin köydetkin, joilla tämä oli kiinnitetty himmeästi loistavaan silkkipalloon, ja tuossa linnunhäkkiä muistuttavassa laitteessa seisoi kaksi miestä puuhaillen jotakin.
— He heittävät hietaa pois, huusivat uteliaat katsojat. — Se on ilmapurjehtija Sommerfeldin pallo, joka aina nousee ilmaan eläintarhan luona. Pitäkää varanne, ettette saa hietaa päähänne!
Hitaasti hajaantuen kuin siemenkourallinen, jonka talonpojan käsi kylväen heittää, tuli kultasade siintävää ilmaa alas. Pallo miehineen nousi korkeammalle, ja muudan rakennuksenpääty esti minua sitä enää näkemästä. Mutta tuo näytelmä, joka johti mieleeni erityisen selvän muistelman entisajoilta, vaikutti minuun omituisen voimakkaasti, ja päätin, ellei mitään estettä sattuisi, mennä seuraavana sunnuntaina eläintarhalle katsomaan pallon ilmaannousua.
— Milloinka herra Balmer palaa Berliinistä? kysyin lauantai-iltana kirjuri Andreesenilta.
— Ei ainakaan ennenkuin huomenna iltapäivällä, vastasi hän.
— Sittenhän saan käyttää sunnuntain oman mieleni mukaan, tuumiskelin minä.