Odotimme vielä muutaman silmänräpäyksen, kunnes pallo oli tyhjentynyt vielä enemmän ja alkoi kallistua sivulle, sitten nostin joustavaliikkeisen Big Daren ulos gondolista. Hieman punehtuen hän puristi kättäni, kiitti herttaisesti ja lausui:
— Se oli ihmeellisen ihana retki, liian lyhyt vain — aivan liian lyhyt!
Tuntia myöhemmin istuimme rautatievaunussa, ja saavuimme Hampuriin yön suussa. Saatoin seuralaiseni ajopelien luo. Silloin viipyi hänen kätensä kuin väsyneesti kädessäni, ja hänen viehkeät kasvonsa kävivät vienon rukoileviksi, kun hän hiljaa lausui:
— Emmekö päättäisi vielä joskus tavata toisiamme?
— Tulkaa ylihuomenna kello kuusi illalla Kiviportin luona olevaan puistikkoon, vastasin riemastuneena. — Odotan teitä siellä.
Hän nyökkäsi. Vaunut läksivät liikkeelle ja etenivät kirkkaasti valaistuja katuja pitkin, vieden tenhottareni mukanaan. Mutta minä mietin vienon haaveellisen mielialan ja suloisen väsymyksen vallassa, etten mitenkään olisi voinut viettää syntymäpäivääni hauskemmin kuin tekemällä ilmaretken tuon kauniin ja ihmeellisen tytön seurassa.
Vaan mitä hyödyttäisi meitä jälleennäkeminen?
En keksinyt sinä iltana mitään vastausta tuohon kysymykseen. Seuraavana aamuna muistin, että minun oli pidettävä huolta Dugloresta, joka oli jälleen jäämäisillään kodittomaksi. Tuon ihanan päivän virkistämänä aloin reippaasti ja iloisesti kirjoittaa hänelle kirjettä, jossa en sentään maininnut mitään ilmapallosta enkä Big Daresta, vaan jossa neuvoin häntä ensi aluksi menemään Zweibrückeniin noiden ystävällisten talonpoikaisihmisten luo, joiden tykönä olimme asuneet Selmatt'in perikadon jälkeen. Lisäsin, että pian saisin varsin edullisen toimen Balmerin kauppahuoneen palveluksessa, ja kysyin mitä hän siitä pitäisi, jos pyytäisin häntäkin tulemaan pohjoseen. Voisihan meillä myöhemmin toimeentuloomme nähden olla etua siitä, että olimme elelleet muutaman vuoden Hampurissa. Mutta nuo utuiset tulevaisuudentuumat panivat kumminkin ajatukseni vähän sekaisin. Nyt olikin jo aika lähteä työhön, ja kirje jäi kesken.
XIV.
Olin kirjoitushuoneessamme uutterassa työssä, ja kello kävi jo yhtätoista.