Halusin vastata, mutta kun vain yritinkään puhumaan, tuimistui herra Balmer yhä enemmän. Hänen raivonsa yltyi yltymistään hänen puhuessaan, hänen pullistunut naamansa kävi tulipunaiseksi, hän hypähti istuimeltaan, kulki edestakaisin, pysähtyi eteeni ja ärjyi:
— Tahdon näyttää teille, että te ette ole mikään virkailija. Poikanulikka te olette, jonka harja on paisunut ylpeydestä, tuiki tavallinen poikanulikka, jonka jälleen on nöyrtyminen, varoittavaksi esimerkiksi muille. Yksityistuntinne ovat nyt lakkautetut, ja kuukausirahoja ei teille enää makseta. Jospa vain olisin antanut teidän jäädä sikopaimeneksi Selmattiin! Joka retkeilee ilmapallolla, siitä ei ilmoisna ikänä tule kauppiasta, vaan hänestä tulee seikkailija, huijari. Niin, niin, kun teidän tulonne nyt pienenevät, niin teidän kaiketi täytynee myöskin antaa tuon amerikkalaisen 'itsenäisen tytön' mennä menojaan!
— Rohrmann— Rohrmann! huusi hän sitten, avaten konttorihuoneen oven.
Kutsuttu syöksähti sisään.
— Rohrmann, kirjoittakaa mitä sanelen:
»Selonteko sunnuntaisesta ilmapalloretkestä sisältää valitettavasti varsin suuren erehdyksen. Siinä mainittu herra Jost Wildi ei ole — vetäkää sanan alle kolminkertainen viiva — kauppahuone H.K. Balmerin virkailijoita eikä edes apulaisiakaan.»
— No niin, viekää se tuon lehden toimistoon. Jos he kieltäytyvät ottamasta sitä lehteen, niin uhkaatte heitä luotonvahingoittamiskanteella.
Virkailija lensi matkaan.
— Te seisotte yhä vielä täällä, hyvä herra! huusi »Hänen Mahtavuutensa» kalsean pilkallisesti. — Vai haluaisitte te puhua! Mutta sitä te ette saa. Työskennelkää ensin muutama kuukausi ahkeraan ja vaatimattomasti varastohuoneissa, sitten voi kenties tapahtua, että jälleen pääsette puheilleni.
Halveksivalla liikkeellä hän käänsi minulle selkänsä.