Hän ei kertonut tuota lainkaan surunvoittoisesti, vaan suuren maailman tapoihin perehtyneen nuoren naisen tavoin, joka on tottunut tunteensa hillitsemään.
— Ja laitoksen johtajat sallivat teidän liikuskella kaupungilla yksin ja milloin haluatte?
— En luule siitä liioin pidettävän, naureskeli hän, — vaan olen suostunut jäämään sinne ainoastaan ehdolla, että minulle suodaan kaikenmoisia vapauksia. Minulle, joka olen viettänyt kahdeksantoista vuotta kuin mustalaiselämää, ei sovi häkkiin suljetun kanarialinnun elämäntapa. Ei, ei, sitä en kestäisi! Omaisuuteni hoitajan, tuon meksikkolaisen asianajajan, pitää maksaa vapaudestani, se on minulle yhtä välttämätön kuin ilma. Heti kun minua pyritään pakolla johonkin taivuttamaan, heräävät kaikki huonot ominaisuuteni.
— Onko teillä niitäkin, neiti? laskin minä leikkiä.
— Onpa kyllä, vastasi hän vakavasti. — En tahdo tekeytyä miksikään enkeliksi! Jos minua pidellään pahoin, voin olla ilkeä ja juonikas, oikein paha!
Sanojensa vahvikkeeksi hän antoi silmäinsä säihkätä tulta. Välähdys, tuima kuin timantin hohde, tuikahti niiden tummasta sinestä, ja valkoiset hampaat vilahtivat näkyviin kirsikanpunaisten huulten takaa. Silmänräpäyksen ajan oli Big Dare vain meksikkotar, ehdottomasti täytyi minun ajatella villipetoa, kissaeläintä, joka hyökkää esiin Amerikan metsistä. Mutta seuraavana hetkenä hän jo hymyili viehättävän herttaista ja viatonta hymyään.
— Ei, sanoi hän, — elkää liiaksi kauhistuko minun huonoja ominaisuuksiani, herra Wildi, — onhan minulla hyviäkin. Laitoksen tyttöset pitävät minusta enemmän kuin kenestäkään!
Hän näytti niin lempeältä, niin hilpeän veitikkamaiselta, että minun täytyi häntä uskoa.
Olimme molemmat hetken vaiti.
— Independent girl, — siinä on sanomalehtimies oikeassa, jatkoi hän sitten ajatuksen juoksuaan. — Sunnuntainen ilmapalloretki oli kyllä todiste »itsenäisyydestäni». En pitkiin aikoihin ole kokenut mitään niin suurenmoista, sain toki taas kerran vapaasti vetää henkeä. Tuota nautintoa haluaisin enemmänkin. Sen tiesin jo maahan laskeutuessamme. Sentähden halusin tavata teitä. Tahdoin esittää teille erään tuumani ja erään pyynnön, — tuuman, tehdä pitemmän ilmäpalloretken, ja pyynnön, että te vieraanani ottaisitte siihen osaa. Ihanaa täytyisi olla jonakin aamuna ilman uteliaita katselijoita kohota ylös ilmaan, kiitää aurinkoa kohden, koko pitkä päivä leijailla ylhäällä taivaan korkeudessa, kukoistavan maan yläpuolella, me kolmen kesken vain — Sommerfeld, te ja minä — ja vasta illalla laskeutua maahan jossakin kaukana. Pelkään vain, että minun teidän tähtenne täytyy luopua tuumastani. Asemanne estää teidät täyttämästä pyyntöni.