En suostunut sitä tekemään. Mutta kuta enemmän koetin säilyttää ulkonaisen tyyneyteni, sitä kiihkeämmin vaati sydämeni minua tekemään jonkin tyhmyyden, joka vaimentaisi tuskat. Tuo lurjus pirteine kokkapuheineen tuli juuri oikeaan aikaan! Seurasin häntä pelikapakkaan, ja siellä oli kaikki samaten kuin puoli vuotta sitten: näin hehkuvia naamoja, himokkaita naissilmiä, kuulin rahan ja arpanappuloiden kiihottavaa kilinää ja kalinaa.

En ottanut osaa peliin, sillä mielenhaikeudestani huolimatta jaksoin sentään ajatella, että pian voi tulla aika, jolloin tarvitsin jokaisen kolikkoni.

Muuan naisista ivaili minua:

— Te olette valinnut omituisen paikan mietiskelyjänne varten, herra filosofi.

Katsahdin ylös. Samassa silmänräpäyksessä näkymätön käsi sammutti huoneen kaasuliekit. Raakaääninen merimies huusi:

— Mikä sikamainen isäntä täällä onkaan?

Kapakan vieraat yrittivät nousta paikoiltaan, mutta joku kuiskasi:

— Istukaa hiljaa!

Nyt kuului revolverien naksahduksia ja sanat:

— Varokaa koskemasta rahoihin!