Niin hetkinen.—Jo raikuu maa
Ja kaikuu kiitokset:
Kun kevätpäivä armahtaa,
On virrat kuohuiset.
Yö kirkastui, kun loistivat
Iloja kokko valkeat.
Maat, järvet riemujaan
Sai kansa kaikumaan.
Ja kansa yhtyi häihin nyt,
Hääjoukko kansahan,
Niin riemu, äsken särkynyt,
Nyt täytti maailman.
Taas soitetaan ja tanssitaan,
Heräsi päivä vuoteeltaan,
Vaan onnellisten häät
Viel' iloitsevan näät.
TAIVAHASI.
Turhaan etsit, tutkivainen, taivahalta tähteä,
Johon maasta matkustajan täältä tulis lähteä.
Et voi eikä tarvis täältä matkustella kauemmas,
Läsnä loistaa tähtyesi, etsittävä taivahas.
Käänny lapsikammiohon, katso pientä kehdossaan:
Puhtahin sen silmän palo,
Herttaisin sen hengen valo,—
Kadotettu taivahasi siinä loistaa kirkkainnaan.
ÄITI.
"Jokivartta pitkin
Kävelin ja itkin:
Lapseni aaltoon hukkunut lie.
Löysin lumenpäljen,
Siinä jalan jäljen,—
Siit' oli surmaan lapseni tie.
Mieheni läks ensin,
Häntä etsin, lensin,
Lintuna, joit' on puoliso pois.
Hän jos hukkui, kuoli,
Elämästä puoli
Mult' ikipäiviksi riistetty ois.
Hukkunut ei vainen,
Kurja,—armahainen,—
Pois paken' aaltoisen meren taa.
Käännyin rantalehtoon,
Mökkihini, kehtoon,—
Kaikkialt' etsin last' ihanaa.
Lasta, lohdutusta,
Etsin,—mökki musta
Hautaan upposi silmissäni:
Laps on poissa;—meni
Koko elämäni!
Synkk' on hauta nyt mökkiseni.
Vaivuin … jälleen nousin,
Juoksin minkä jousin.—
Juoksun' ei kauan kestänyt lie:
Löysin lumenpäljen,
Siinä jalan jäljen,—
Siit' oli surmaan lapseni tie!"—