Mit' entisess' on oivanlaista,
Se luonnostaan on perustamme,
Mut mekin jotain kelpaavaista
Myös jälkeisille rakennamme.
Siis eteenpäin, työ johtajamme
Ja silmät kauas aikaan luomme!
Me uuden jakson aloitamme,
Mut jälkeistenkin alkaa suomme.
Elämä juoksee jaksoellen,
Puu kasvaa kerkin vuodessansa,
Niin korkeuteen päin vähitellen
Myös kasvi pyrkii — samoin kansa.
Ja noustessaan soi luonnon kielet,
Sen huomaa parhain leivosista.
Soi Suomikin, sen reippaat mielet
Ne kaikuu kevätlaulelmista.
Soi, Suomen laulu, nyt kuin ennen,
Ett' yön ja sorron vallat nukkuu!
Ei herätäksensä kuin ennen,
Vaan niin, ett' ainiaaks ne hukkuu.
Soi, Suomen laulu, nyt kuin ennen,
Ett' aina valvehill' on kansa!
Ei velttoon horroksehen mennen,
Vaan vartioiden soihtuansa.
Soi, laulu, nuorna, tuorehena,
Totellen omaa luontoasi!
Vapaana valon kukkasena
Myös vapaa olkoon maailmasi.
Niin laulu aikain vaihtuessa
Keväimet jälleen palauttaa
Ja maailmankin vanhetessa
Se kansan hengen nuorennuttaa.
ANARKISTI.
Mies näki niin paljon rikkaita,
Ne näyttivät onnellisilta.
Mut köyhä raukka hän kerjäsi
Ja usein vilussa värjätti.
Mies näki niin paljon rikkaita,
Mut itse hän kerjäsi.